pelaguu.blogspot.com

lauantai 13. joulukuuta 2014

Joulumyyjäis tunnelmia

Aika menee ihan silmissä. Enää 11 yötä jouluun.. Kuten aiemmin joulukorttipostauksessa kerroin, otin myyntipöydän 4H.n joulumyyjäisistä. Joulumyyjäiset järjestettin viime viikon lauantaina, itsenäisyyspäivänä. Jouluiset leivonnaiset ja kutomiset tekivät kauppansa. Väkeä kävi ihan mukavasti aamupäiväistä, iltapäiväksi hiljeni, juuri kun Tiernapojat alkoivat esiintyä. Oli monenlaista mielipidettä siitä oliko päivä järjestää myyjäiset oikea. Samaan aikaan koulukeskuksessa juhlittiin itsenäisyyspäivää juhlallisin merkein.

Pariin otteeseen jouduimme olemaan kynttilänvalossa, kun sähköt menivät, mutta eipä se meitä haitannu. Jostain kajahti ilmoille, sähköjen mentyä vieno: "Hyvää joulua!" -toivotus. Vielä silloin puissa oli raskas tykky, joka todennäköisemmin oli syynä sähkökatkoihin. Tykkyoksat painoivat sähkölinjoja. Enpäs vain ehtinyt tätä tykkyä kuitenkaan kuvaamaan sen tarkemmin, aina oli muita kiireitä... Vaikka se tykky kaunis onkin, oli se hyvin raskas taakka puille. Paljon puita ja puiden latvuksia meni tuona aikana poikki. Myyjäispäivänä taisi olla myös kova tuuli ja sitä jatkui muutamia päiviä..Tykkytaakat putoilivat pois.


4H.n pöydässä oli paljon käsintehtyjä, 
pääasiassa itse käsintehtyjä jouluun sopivia tuotteita.






 Isäntämatin museon pöytä notkui jouluherkuista



PS: suosittelen käymään itse paikan päällä, 
Lapajärvellä, Isäntämatin museolla.
Tosin täytyisi kyllä itsekin tutustua paikkaan paremmin.
Pihapiirissä olen käynyt, ei ollut kai silloin auki muuten.

(tämä ei ollut maksettu tai pyydetty mainostus..)


Omasta pöydästä



Itselläni tuli tänä vuonna jotenkin kauhea kiire joulukorttien kanssa. Vielä viime tipassa piti tehdä jo olemassa olevien korttien lisäksi kortteja, jotka mielestäni sopisivat kortin saajille.
Mutta tästäkin selvittiin. :)


Kauppa kävi...

naapuri pöydässäkin.




Kokeneista esiintyjistä koostunut joukko Tiernapoikia, 
esiintyi iltapäivällä



Jouluun on 11 yötä. Osa joululahjoista on vielä hankkimatta. 
Tänään suuntaamme elokuviin. Kun Aatsinki - The Story of Arctic Cowboys
näytetään koulukeskuksessa. Ajattelitko sinä käydä sen katsomassa?
Kertokaahan mitä tykkäsitte!
Elokuvalla oli eilen ensi-ilta kautta maan elokuvateattereissa.


Lämpöistä joulunodotuksen aikaa!

11 kommenttia:

  1. Kivalta näyttävät myyjäiset! Tuosta elokuvasta en ole kuulutkaan, täytyypä tutkia.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sussi! Myyjäisissä on aina oma mukava tunnelmansa.

      Poista
  2. Nyt on myyjäisaika parhaimmillaan! Kivannäköistä tarjottavaa ollut teilläkin! Aina keksitään kaikkea uutta, käsityöntekijät ovat luovaa joukkoa!
    En myöskään tunne tuota elokuvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vikki! Niin on, olisipa ollut mahtavaa nähdä ulkomaan joulumarkkinoita, muutakin kuin lehdistä. Kokoajan tulee paljon uusia käsityöohjeita. Jos kiinnostaa elämä erämaassa niin sitten elokuva kannattaa kattoa.. No liittyy siihen hyvin vahvasti myös vanha lappilainen elinkeinokin.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kyllä tykkäsin elokuvasta. Tosi cawboita, ei mitään vain näyttelijöitä. Tunnelma oli hyvä, maisemat ja esim revontulet oli mahtavat. Selkeytti poroelinkeinoa, joka näytti tosimeiningiltä. Eipä siihen isompia vuorosanoja kaipaillut.

    VastaaPoista
  5. Hienot tarjottavat myyjäisissä. Meillä oli eilen marttamyyjäiset. Itse en ollut myymässä, mutta tavarat olivat menneet kaupaksi. Tein myytäväksi pari piparitaloa. Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Viime tipassa täälläkin älyttiin lähteä mukaan.

      Poista
  6. Kiitos elokuvavinkistä. Täytyy käydä katsomassa.

    VastaaPoista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥