pelaguu.blogspot.com

torstai 30. elokuuta 2012

Kangaskaupan jämäpala laukku

Oli kangasta, oli lankaa, oli tarve ommella niistä laukku. Ja tälläinen siitä tuli!

Tarvitset: vuorikangasta, päällyskankaan, napit, vetoketjun

Eli minulla ei ollut tässä kaavoja, tai mitään sen kummempaa ohjetta, päästä vetasin. Ompelin siis kangaspalat yhteen kolmelta sivulta, käänsin ympäri ja ompelin oikealta ns. kuvapuolelta yhteen, kiinni, oli sitten tuon ensimmmäisen havainnekuvan mallinen. Sitten sivut yhteen että tulee laukku, oikeat puolet vastakkain ja vetoketjun ompelu. Vuortahan ei välttämättä tarvitse, jos on niin paksu laukkukangas jo valmiiksi, ettei sitä tarvi. Olkahihnan ompelin myös erikseen ja se on monin kertainen.
No, olkahihnan kanssa tai sen paikalleen asettamisen kanssa meinasi tulla ongelmia. Ihan loppuun asti en sitä miettinyt sitten.. :) Mutta se sai vanhat napit (jotka ovat eriparia) kaverikseen ja kiinnitin sen hihnan sitten niillä kiinni laukkuun. En tehnyt napinläpejäkään vaan suoraan ompelin kiinni laukkuun. Tuunausta siis parhaimmillaan. Lähes tulkoon sillä meiningillä, että mitä kaapista löytyy. Kangasta minulla oli vain jotkut hassut pienet palat, tosin vuorikangasta, joka on jotain farkun tapaista, oli isommasti. Kangaskaupan jämäpaloista ommeltu peruspikkulaukku siis.
Ja lopulta sain sen nyt lähestulkoon päätökseen, nämä kun tahtoo venyä ja venyä.

Ja jos en ennen tätä vihannut nuppineuloja ja ratkojaa, niin nyt viimeistään. Ne ovat tulleet hyvinkin tutuiksi tämän projektin aikana.. sekä monen muun. Muista projekteista myöhemmin. Tässä teille havainnekuvia laukusta. :)


Hyvät havainnetkuvat. : D Joista ei saa kyllä mitään selvää. Olen kyllä huono suunnittelemaan paperille, joten jätän sen muille. : ) Olisin skannannut, vaan skanneri ei juuri nyt ole toiminnassa.
Havainnekuva 2.

Vetoketjun ompelin ensin väärin tai tämä on ommeltu nyt niin että jää tuonne laukun sisään tavallaan. Eikä kannata niin kriittisellä silmällä kattoa. :)
Valmis laukku. Toinen puoli on erilainen. Oikealta voit juuri ja juuri havaita toisen kiinnitysnapin.



2 kommenttia:

  1. Kiva pikkulaukku :) Tulin sitten vastavierailulle ja blogisi on kiva. Mun mielestä on vain virkistävää, että on monia asioita samassa -sellaistahan se elämä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava että kävit piipahtamassa. :) Toivottavasti tulet vielä uudestaankiin. Tämä blogi vain on nyt hieman muutoksenkourissa, kovasti työnalla on tämän blogin ulkonäkö. :)

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥