pelaguu.blogspot.com

torstai 11. toukokuuta 2017

Luosto Mayhem

Jos jaksatte vielä yhen postauksen lumikuvia, niin lupaan, että sitä seuraavassa postauksessa on jo pälviäkin. ;) Vaan minkä oikein mahdamme sille, että täällä meillä on vielä kuulemma tuntureissa vyötäröön asti lunta ja meijän takapihalla on n. puoli metriä. Eihän se kivalta tunnu, mutta sillä on mentävä mitkä kortit on annettu ja on vain jaksettava, kyllä tämä lumiaika sais jo riittää ihan omastakin puolesta. Kovasti jo odotan, että pääsee puutarhaa katsastamaan mm. myyrän tuhoilta ja kuopsuttamaan maata, mutta tilanne on mikä on. Ei auta kuin odottaa. Ensi viikolle lupasi lämpenevää, jospa se sitten talvi hellittäisi otettaan meilläkin ja kesä ottaisi yliotteen. Turkasesti vain tuota luntakin aivan kokoajan, joka päivä sataa, mutta onneksi se ei enää juurikaan jää maahan. Säämeteorologikin sanoi että kun ilma on niin kylmä niin se tulee vielä lumena, että ei ennätä maahan laskeutuessaan muuttua vesisateeksi. Ja olen ajatellutkin että mitä jos se tuo kaikki olisi tullut vetenä, niin huhuheijaa, märkää olisi ja lumisateessa voi jollakin tavalla jopa ulkoilla, vesisateessa se on astetta ikävämpää. No sepä siitä, nyt Luostolle!

Jahas, se oli toinen kerta tälle talavelle kun käytiin Luostolla, ensin kävimmä alkutalavemmasta porokisoissa nyt käytiin kattomassa pääsiäisen jälkeisenä viikonloppuna Luosto Mayhem -tapahtumassa moottoriajoneuvoja, lähinnä motocrosspyöriä ja moottorikelkkoja, kun ajavat rinnettä ylös kilpaa yksittäislähtönä ja nopein aika voittaa eli hillclimbia. Se oli samalla Pyhä-Luoston talvikaudenpäätös. Radalle oli rakennettu myös hyppyreitä, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Emminä tiiä mikä tässä viehättää, mutta aina kaikkea uutta pitää käyä kattomassa, ei ainakaan se vinkutusääni mikä niistä kelkoista lähtee. Ollaan joskus ennenki käyty Suomutunturilla kattomassa hillclimbia, eli rinnettä ylös moottorikelkoilla, mutta tämä oli paljon yleisö ystävällisempi katsoa täällä Luoston rinteillä. Aluksi oli motocross-sarja, siinä oli vain muutama osallistuja, sitten välissä tamppari ajoi radan ja tauon aikana syötiin eväitä ja kun tauko oli päättynyt pääsivät moottorikelkat vauhtiin, ja ihan millään tavallisella Lynxilla tässä ei pärjää vaan varmasti pitää olla tietynlainen moottorikelkka ja jonkin verran laitettukin peli. Ohjelmaan oli myös merkattu Slopestyle ja Crosscountry Ski Hillclimb, mutta jostain syystä siinä ohjelman kulkiessa ja kuuluttajan kokoajan ohjelman muutoksista kertoen, oletimme jotenkin, että niitä ei enää ollut sitten, koska palkintojenjako oli muutettu alkavaksi jo heti kelekkojen jälkeen ja alkuperäisohjelmassa se oli vasta illalla kun kaikki lajit mukaan lukien slopestyle ja ski hillclimb on laskettu, siitä sitten päättelimme, että niitä ei ollut, joten lähdimme jo aikasemmin pois. Illalla kotona sitten luin somesta, että siellä on ollut välipalkintojenjaon jälkeen myös nuo ski hillclimb ja slopestyle, mutta osallistuja molemmissa taisi olla vain muutama. Olisi ollut mukava nähdä myös kun kiikkuvat laskettelurinnettä tavallisilla suksilla ylös ja laskevat alas. Niihin kahteen viimeiseen sarjaan sai osallistua kuka vaan, osallistuminen oli ilmaista. Ja slopestyleäkään en ole koskaan nähnyt, sitä olisi ollut myös kiva nähdä ja katsoa, mutta ehkäpä joku toinen kerta. Haavereiltakaan ei vältytty, yksi kelkkailija loukkaantui hyppyrin alastulossa ja kaatui ilmeisesti käden päälle ja käsi murtui.


" Pyhä-Luosto kansallispuiston kauniissa maisemissa kisataan yhteensä viidessä eri lajissa. Hevosvoimilla Luoston rinteitä valloitetaan sekä moottorikelkoilla että crossipyörillä. Fysiikkaa sen sijaan koetellaan murtsikat jalassa rinnettä kipuamalla ja laskijoiden taidot punnitaan perinteisen slopestylen merkeissä sekä suksilla että laudalla. " luosto.fi

Tunnelmia varikkoalueelta.





Siinä kisarinnettä ja yleisöä. Kilparata kuvassa vasemmalla.



Crossipyörät lähdössä radalle.




Luoston rinteeltä kuvattu, Luoston ski cafe ja vuokrauspiste kuvassa oleva rakennus.
Kisarata oikealla.



Siinä sitä mennään. Hyppyrin kohdalle rinteessä kiikuttiin ja 
yritin siinä ottaa muutamia hyppykuvia. Ilmalennot olivat komeita.










Jokku tykkää moottoripyöristä, minä tykkään moottorikelkoista ja kelkkailusta.

Semmosiin talvitunnelmiin tällä kertaa! Hyvää loppuviikkoa!

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! :D Vauhtikuvaa on hankalaa pysäyttää, vielä opettelemista siinä jonkin verran.

      Poista
  2. Onpa jälleen upeita talvikuvia. Hyvin ovat onnistuneet myös nuo vauhtikuvat.

    VastaaPoista
  3. Moottorikelkkailu on kivaa! Isälläni on ollut joskus ja olen päässyt kyytiin. Luostolla en ole koskaan käynyt =).

    VastaaPoista
  4. Eipä tuo kevät meinaa tulla tännekkään, aamulla pakkasta -4°, lunta sateli koko eilisen päivän, tosin se ei jäänyt maahan.
    Luostolla en ole koskaan käynyt.
    En taitaisi uskaltaa edes katsoa näitä hurjastelijoita :) Hienot kuvat olet ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vikki! Ehkäpä se kesä ja kevät vielä koittaa.

      Poista
  5. Jestanpoo, enempi lunta kun meillä tammikuussa. Olisi ollut kiva päästä kuvaamaan tuollaista vauhdikasta menoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, joo alkaa jo riittää tämä pitkä talvi.

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥