pelaguu.blogspot.com

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Iltalenkkipolun varrelta ja kotipihalta kuulumisia + arvontamuistutus

Viime lauantaina ja edellisen viikonlopun lauantainakin käytiin porokisoissa. Retkeily on jäänyt nyt vähemmälle senkin vuoksi. Joka kevät-talvi järjestetään porocup eri paikkakunnilla, joissa on viisi tai neljä en nyt muista tässä montako osakilpailua ja viimeisenä järjestetään kuninkuusajot Inarissa, joissa cupin parhaimmisto kilpailee keskenään porokuninkuudesta. Tälle talvelle kaikki cup-osakilpailut on ajettu ja tulevana viikonloppuna on vuorossa kauden päättävät kuninkuusajot. Kaikkia cupkisoja ei kierrettä, käydään katsomassa porokisamenoa lähipaikkakunnilla. Niistä porokisoista en ajatellut nyt kuitenkaan kirjoittaa, kun ollaan käyty kisoissa aiemminki ja nimenomaan Luostolla, jossa käytiin edellisviikonloppuna, ja kirjoitin niistä silloin jo aiemmin. Tuohon postaukseen pääset tästä.

Nyt menneenä lauantaina käytiin pikkukisoissa, joissa voi karsia poroja kilpailemaan yleisessä sarjassa. Ensin on yleinen sarja, johon pääsee tietyn ajan alittamalla, sitten yleisestä voi tietyn ajan alittamalla päästä kuumaan-sarjaan ja kuumaan-sarjan parhaimmat porot kilpailee sitten kuninkuudesta. Semmosta me harrastamme näin kevät-talvella, seurataan yleisönä porokisoja. Pitäisi joskus käydä kuninkuusajoissa Inarissa. Mökit tahtoo mennä vaan aika äkkiä ja ne varataan jo hyvissä ajoin, joten enää tähän aikaan ei enää juuri majoitusta kisapaikan läheltä saa. Minä olen viimeksi käynyt niissä Inarin porokuninkuusajoissa pikku tyttönä. Veri vetää tälläisiin hommiin. Vaahtosammuttimen kokoisesta olen porokisoja kiertänyt ja vieläkin kierrän. Rakkaudesta lajiin!


Tässä kuva toissa vuoden Luoston porokisoista. Paikkakunnat missä kisoja järjestetään vaihtuu aina vuoro vuosin. Viime vuonna ei ollut Luostolla ja tänä vuonna jälleen siellä. 



Mutta sitten kun ei ole kisoissa käyntiä ehtii illalla paremmin pidemmälle iltalenkille koiran kanssa. Ja siitä kerron nyt.

Illalla auringon valo on kaunista. Pikku hiljaa se kokoajan kohoaa korkeammalle, että iltalenkin aikaankin auringo on vielä korkealla. Mutta vielä ennen kellon siirtoa ilta-aurinko ehtii vähän paistaa matalalta. Ja vastakos se illalla on vielä aurinkoista, kun kelloja siirsimme. Vaatihan se kesäaikaan siirtyminen vielä totuttelua, hetki menee, että tottuu taas tähän aikaan. Huokaus. En niin perusta tästä kellojen siirtelystä, turhaa hommaa, terveydelle haitallista. Hmmh, olen puhunut!

Iltalenkitkin meillä menee maastoon ja metsään. Joskus on kävelty asfalttikatujakin, mutta aika pian ne ovat kesän ja syksyn jälkeen talveksikin siirtyneet metsään nämä kävelylenkit. Ja helppoa se on toteuttaa, kun jäljet mitä pitkin kulkea lähtevät takapihalta noin kuvannollisesti.


Aurinko pilkistee puiden välistä luoden varjoja.






Taustalla siintävä tunturi on Sallatunturit, siis Iso ja Pieni pyhätunturi.












Takapihalta. Hankala saada hyvää kuvaa, kun tila on pieni ja lumihanki tulee vastaan.
Lunta on paljon näköisesti kun katolta ovat tulleet lumet alas lauhan jakson aikana.
Sitä ennen takapihallakin oli vain vähän lunta, nyt sitä on taas ihan riittämiin mistä sulata.



Etupihalta. Ollaan kasattu alkutalvesta kukkapenkin päälle seinän viereen lunta eristeeksi.
Meillä tahtoo olla niin kylmä sisällä pakkasilla muuten.



Hyvää uutta viikkoa kaikille! Se on maaliskuun viimeinen viikko, ja lauantaina vaihtuu jo huhtikuu!! Kevät on pian pitkällä.

Ps: Muistakaahan osallistua blogini synttäri-arvontaan, vielä ehtii 30.3 asti osallistua. Käy kurkkaamassa tästä se arvontapostaus, johon osallistut. Kahdella arvalla osallistujille on vaihtoehtoinen linkityskuva arvonnasta tässä postauksessa!

HOX!! HOX!! Huhuilisin vielä yhtä arvontaan osallistujaa nimimerkkiä Marja-Liisa tässäkin, jos huomaat tämän, niin osallistuaksesi arvontaan pyytäisin sinulta vielä kesäkukkaistutusvinkkiä tai omaa lempikesäkukkaasi vielä kommentoimaan arvontapostaukseen. Valitettavasti tällä hetkellä kommenttisi ei osallistu arvontaan! Ja yleisestikin kaikissa kommenteissa tulisi olla se kesäkukkavinkki osallistuaksesi arvontaan.

12 kommenttia:

  1. On sielläkin vielä lunta, niinkuin täälläkin. Menee vielä "vähän" aikaa ennen kevätkukkien nousua. En jaksanut miettiä nyt kesäkukkia, ei vaan jaksa :) Sitten kyllä katselen mitä istuttelet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se tekee. Jokainen tekee tyylillään suunnitelmat. En minäkään joka vuosi, no koskaan oikeastaan suunnittele mitään kukkaistutuksia näin aikasin ja tarkkaan tai no tietysti siinä tapauksessa jos kylvän ja esikasvatan jotain, mutta nyt en ole minäkään enää innostunut kylvöpuuhista, kun niistä tulee niin honteloita. Ja on kiva saada jotain uusia näkemyksiä ja ideoita kesäkukkaistutuksiin ja niitä on tullut jo kivasti ja olen pistänytkin niitä jo mietintämyssyyn, hyviä ehdotuksia on tullut!

      Poista
  2. Onpa pihallanne valtava kasa lunta. Maastokuvissa lumimäärä ei niin suurelta näytäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kun katolta tulee lumet takapihalla niin onhan sitä, ei ennättänyt ottaa kuvaa ennen lumien putoamista, kun sitä kuitenkin vähemmän kuin aiempina vuosina. Mutta kylläpä tuossakin riittää sulamista. Se on aivan totta että maastokuvista ei näe lumimäärää, kun ei ole mittasuhdetta (miestä seisomassa lumikinoksessa) hän nimittäin "testasi" lumen syvyyden ja oli puoleen reiteen asti lunta. Siksi yritin ottaa malliksi vähän kuvaa myös pihalta. Mutta ei tästä kunnollisia kuvia saa. Sivupihallakin on nyt selkeästi paljon vähemmän lunta kuin aiempina vuosina.

      Poista
  3. Näkyy teilläkin vielä olevan reilusti lunta, sama täällä meillä. Jospa se kevät sieltä vähitellen eksyisi tännekin. Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etupihalle ei lumet pääse katolta putoamaan kun on lumiesteet mutta onhan tuota. Vähemmän kuitenkin kuin aiemminpina vuosina. Kiitos!

      Poista
  4. Olen kerran ollut Ylläksellä katsomassa porokisoja, ihan hurjaa menoa. Voi etä ne juoksivat kovaa!
    Teillä on vielä kovin talvista. Täällä on satanut jonkin verran vettä, ihan useampana päivänä, joten lumet alkavat olla melko vähissä.
    Saas nähdä miten käy kansalaisaloitteelle kellojen kesäaikaan siirron poistamisesta, nyt oli jo lähes 70 000 ääntä. Joten kannatusta sille näyttää riittävästi löytyvän, ainakin eteenpäin viemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kellojen siirrosta on tehty tosiaan se aloite ja on menossa eduskuntaan, mutta kuulemma yksin eduskunta sitä ei voi päättää kun kuulemma eu on päättänyt että niitä siirretään. Saapa nähdä miten sille asialle lopulta käy. Talvi pitää hyvin otteensa, lupaili pakkasia ja niitä onkin nyt ollut. Yöllä pakkasta päivällä lämmintä. Se on keväässä kivaa!

      Poista
  5. Onhan tuossa eristettä riittämiin. On siinä auringolla sulattamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auttaa tai ei, joka vuosi se tulee tehtyä. Vasta siitä olikin jossain lehdessä juttua.

      Poista
  6. porokisat ovat varmasti kiintoisaa katsottavaa!

    VastaaPoista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥