Lapista mukaan osallistui n.40 kylää, joissa mukana myös Salla Lapajärven kylällä. Avoimet kylät järjestettiin kesäkuun ensimmäinen lauantai 6.6.
Lisäinfoa päivästä Avoimet Kylät sivulta.
Minusta on hienoa tuoda esiin maaseutujen lähes rikkomatonta, puhdasta ja raikasta luontoa ja elämää, joka on varmasti niin kovin erilaista kuin kaupunki elämä. On mielestäni myös tärkeää tuoda esiin elinvoimaisia pieniäkin Lappilaisia kyliä, koska on täysi tosiasia, että pienet kylät hiljenee. Muuttoliike pois kylistä ja kunnista on kovaa, ja kuolleisuus lähes suurempaa kuin syntyvyys.
Ilokseni sain paikallis-lehestä huomata, että meijänki kunnan yhdessä kylässä on toimintaa päivän tiimoilta. Met poikkesimma siis Sallan Lapajärven kylässä, Isäntä Matin Museolla tuona kesäisenä ja auringoisena ilta-päivänä. Isäntä Matin Museolla viettettiin tuolloin avoimia ovia, päivällä siellä oltiin nautittu keittoa ja rieskaa pientä maksua vastaan. Normaalisti Isäntä Matin Museolle on pääsymaksu. Tutustu Isäntä Matin Museoon lisää tästä, josta löytyvät myös ajo-ohjeet.
Isäntä Matin museo on jälleenrakennusajanmuseo. Museo on perustettu vuonna 1948 tehtyyn Tasalan taloon. Museo on rakennettu entiseen navetarakennukseen vuonna 2002. Alueella pääsee tutustumaan myös heinälatoihin, joissa on esillä entisajan työkaluja ja -koneita, alueella on myös Tasalan pirtti, josta löytyy mm. vanhoja astioita ja ajanhenkeen sopiva vanha keittiö.
" Sallan pinta-alasta puolet jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle toisen maailmansodan jälkeisissä rauhanehdoissa 1944.
Pitäjän luovutetun alueen yhdeksän kylää, Alakurtti, Vuorikylä, Kuolajärvi, Korja, Sallan kirkonkylä, Vuosnajärvi, Tuutijärvi ja Sovakylä rakennettiin jäljelle jääneen Sallan pitäjän erämaihin. Lampelan kylä rakennettiin Lapajärvelle. " - lapajarvi.fi/museo
Vanhaa aikaa henkivään essuun pukeutunut "museopiika" toivotti meidät jo pihalla iloisesti tervetulleiksi. Hän esitteli meille museo alueen ja kertoi tarinoita museon synnystä ja vanhoista esineistä. Esittilykierroksen jälkeen oli mahdollisuus tutustua oma toimisesti museoalueeseen.
Tasalan talo vasemmalla ja punainen navettarakennus oikealla.
Rantasauna lämpiää..
Isäntä Matin Museo kuuluu Napapiirin retkeilyreitistöön.
Tervetuloa kylään ja kuvaretkelle!
Astutaan ensin navetan porstuaan..
Navetassa on esillä vanhoja työkaluja.
Navettarakennuksessa on myös nykyisin keittiö ja juhlatila,
jossa voi viettää vaikka syntymäpäiviä.
Kuva juhlatilan sisäänkäynniltä.
Päärakennukseen on rakennettu uusi kesäterassi, lasitetulta ja täysin katetulta terassilta
avautuu upea järvinäköala. Saammekin nauttia kahvia, puolukkamehua ja kampanisuja, ennen kuin jatkamme tutustumista museoon. Terassilla on myös esillä museoisännän rakkaan harrastuksen, kahvikuppikeräilyn astiastoja.
Talon nuoren emännän Nannin keittiö vintillä.
Vanha astiakaappi on ostettu evakkoreissulla Kokkolasta.
Kirjaillut liinat on ommellut talon tytär Helvi.
Sitten mennään jälleen ulos, heinäladoille..
Heinäladoissa on esillä vanhoja työkaluja.
Rankinen. Rankisissa voi myös yöpyä. Aina sillon tällön ulkomaalaisia
käy kokeilemassa nukkua yön ulkona, heinäladossa, rankisessa.
Pihapiirissä on kesäisin myös lampaita maiseman hoidossa.
Taustalla siintää Lapajärvi.
Oikeassa reunassa heinälatoja.
Toivottavasti nautit näistä pienistä kuvamakupaloista museolta!
Lupa kuvien julkaisuun ja ottamiseen on pyydetty museolta.
Kiitos esittelystä! Niin sitä on monta kivaa paikkaa, johon ei ole tutustunut. Monia tuttuja esineitä tuolla näkyi olevan.
VastaaPoistaOnpa kiva paikka tännä mielenkintoista historianhavinaa.
VastaaPoistaMielenkiintoinen käyntikohde! Ehkäpä sitä joskus pääsis tuonne pohjoiseen reissun päälle, täytyykin painaa mieleen tämä paikka :D Kiitos esittelystä!
VastaaPoistaEsittelit hyvin niin sanoin kuin kuvinkin.
VastaaPoistaVihreät astiakaapit on niin tutun näköiset, samoin kangaspuissa oleva maton kutomismalli. Tuli muistoja.
Rankinen on loistokeksintö.
Paljon mielenkiintoista katsottavaa on löytynyt. Hieno retkikohde.
VastaaPoistaKiitos kuvaretkestä!
VastaaPoistaKiitos kommenteistanne! Kannattaa tosiaan itse käydä paikanpäällä tutustumassa, vaikka näin tyhjentävän esittelyn teille teinkin. ;)
VastaaPoista