pelaguu.blogspot.com

torstai 31. heinäkuuta 2014

Puutarhassa kukkii.. pitkin kesää

Heinäkuun viimeistä päivää viedään. Heinäkuu on tuntunut kyllä jotenkin epätavallisen pitkältä, johtuisiko paahtavista helteistä, joista mekin on saatu nauttia, silti on tuntenut kuinka elokuu ja arkeen paluu hiipii niskaan. Koulut alkaa... Mietin eräs päivä, että ennen lapsena kesätkin tuntuivat pidemmiltä, nyt se on hujaus vain ja on taas syksy. Onneksi meillä on vielä elokuu. Elokuustahan sanotaan, että se on kesän parasta aikaa.  Niin nauttia tosiaan. No helteet ovat kyllä olleet turhan kuumia. Mutta nyt kun tuli tämä syksyinen ilma, niin kyllä sitä lämpöäkin osaa sitten taas arvostaa, itse niin kylmäisenä ihmisenä en pidä koleudesta. Eipäs ole oikein ollut intoa lähteä tonkimaan puutarhaa kun tihuuttaa ja ilma on niin kolea.

Parina viime päivänä ilma on tuntunut syksyisen kolealta. Mittari on +12-15 asteen hujakoilla, mutta ilma on kyllä kylmemmän tuntuinen. Vettä tihuuttelee aina välissä. Onneksi se näytti vielä lämpenevää. Toisaalta metsät, maastot ja puutarhakin kaipasi jo hieman sadetta. On niin kuivaa ollut, että ihan ritisee jalkojen alla, kun käppäilee pitkin metsiä. Mieli on jo kyllä vahvasti kääntynyt syksyyn, toivotaan, että nurkan takana oleva hellejakso muuttaa vielä mielen.

Kesä on tosiaan mennyt hujauksessa, jälleen. Työntouhussa. Ja niin, että postaukset tänne ovat päässeet sitten hieman kertymään ja kasaantumaan varastoon. Viime postauksia laitoin oikein rytinän kanssa, viittaa retkeilypostauksiin, että saadaan hieman hommaa kiinni. Nyt hieman jälkijunassa laitan kukkivien perennojen kuvia sun muita. Kesäkukista oma postaus myöhemmin.

Tällähetkellä puutarhani ei ole yhtä ihanassa ja valtavassa kukkaloistossa kuin teillä muilla joiden blogeja luen. Olisiko se tavoite vuodelle 2015?! ;) Se on joka vuosi varmaan, mutta kyllä nyt kun syksy tulee, niin uutta penkkiä on jälleen suunnitteilla ja kukkiakin jo sinne on hankittu ja vanhan purkamista.. Pikkuhiljaa. Tässä kuitenkin tältä vuodelta kukkien kauneutta.


Ukkolaukat, peräti kaksi jäljellä olevaa sipulia, ovat jo kukkineet. 
Kukkivat yhtä aikaa viimeisten tulppujen kanssa.




Keisarinkruunut olivat nuppullaan heinäkuun alkuviikoilla.




 Ukkolaukkojen kukinnan loppuja mahtuu väliin..



Koivuangervot kukkii. 
Näidenkin paikkaa haluaisin muuttaa, mutta mihin?!


 Pihatatariakin pihasta vielä löytyy.


 Kun ukkolaukat lopettelevat kukintaa...



Keisarinkruunut aloittavat.
Keisarinkruunut kukkivat viikko sen jälkeen kun ovat nupussaan.





 Tälläinenkin "kesäkukka" löytyy meidän pihasta. Vilvoittelee pihanurmikolla.


Mesimarjassa on kukat. Yllätyin kun se nosti päätään. 
Olin nimittäin unohtanut koko kasvin olemassa olon talven aikana. 
Marjoja, en ehkä usko tulevan.

Mansikkakin kukkii. Siitä odotan pieniä makupaloja, en mitään suuria satoja.
 Pari marjaa on jo saatu maistaakin.






Sekä mansikat että mesimarjat olis tarkoitus siirtää syksyllä pois tästä. Kasvulavoihin, en tiedä sitten kannattaako, mutta aijon kokeilla, koska käytännöllisyyden kannalta tässä nykyisellään ei ole hyvä paikka. Viihtyvät kyllä, mutta rikkaruohoja on vähän sielä ja täälä ja kohopenkistä ei ole enää tietoakaan..

Akileijakin kukki. Tosin hyvää kuvaa en siitä saanut. Joka vuosi, tai parina viime vuotena sillä on vain ollut aika kurja kohtalo, kun kunnan ruohonleikkaajat, vaikka meillä asukkaillakin on mahollisuus leikata nurmikkoa, ja kyllä sen teenkin, trimmerin kanssa käyvät hursimassa ja leikkaavat sen aina alas. Nyt tähän missä akileija on, on suunnitteilla uusi kukkapenkki.. Sitä odotellessa.


Hyvää loppu viikkoa teille kaikille!



4 kommenttia:

  1. Söpö koira ja todella komeat nuo keisarinkruunut ! Sellaista se on tämä puutarhaelämä, ikinä ei tule valmista. Talven aikana sitä luo vaikka millaisia illuusioita mielessään, jotka ei sitten välttämättä ihan niin toteudukaan. Haaveilu on kuitenkin ihaninta tässä hommassa. :) Ja luulen, että jokainen meistä on juuri oman puutarhansa pahin kriitikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kesäkukka! :) Kuulostaa niin kovin tutulta, mulle käy aina just näin. Mutta yrittänyttä ei laiteta. :) Ja tuo kriitikko osuus osuu hyvin kohdalleni... ;)

      Poista
  2. Onko teillä noin viileää? Täällä pääkaupunkiseudulla aurinko paahtaa 25 asteen lukemissa. Toki lämmin on kesällä mukavaa, mutta mitään ei kyllä jaksa helteessä tehdä. Niinpä moni puutarhahomma odottelee jonossa toteutumistaan.
    Upeat keisarinkruunut. Viileässä ne varmaankin kukkivat pidempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli, muutaman päivän. Nimenomaan oli. Nyt helteet palasivat kera viileän tuulen. Satoi tosiaan melko rankastikin välissä, ei pelkkää tihuutusta. :) Ollaan me saatu kylpeä helteessä, kuten sielläkin suunnilleen samoja lukemia. Niistä vaan ei oo saanu koskaan kunnolla saanu raapustettua tänn kun kaikki aika on mennyt jotain touhutessa. Keisarinkruunut ovat jo kukkineet. En tiedä kestivätkö sen pidempään kuin yleensä.

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥