pelaguu.blogspot.com

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannuksen viettoa

Sää jatkuu hyvin koleana ja sateisena. Lunta nakkeli eilen aamulla, mutta onneksi aiemman postauksen lumet ovat sulanneet jo pois, sulivat heti silloin päivän aikana. Hyi, iletti niitä jo kyllä kattellaki.. Eikä noin muutenkaan ole lumet pahemmin maahan jääneet. Niin mentiin juhannusaattokin ja näyttää vielä tätä jatkuvan eteenkin päin - kylmää, koleaa, sateista.. Sääskistä tosin ei ole haittaa.

Mutta siis kuten eilen illalla jo vähän kerroinkin. Kävimme juhannusta viettämässä kunnan laskettelukeskuksessa, sanottakoon sitä näin kesällä tunturikeskukseksi. Siellä oli järjestetty kokon sytytys. Se oli ensimmäinen kerta kun sellaisen ihmeen näin. Voipi olla, että joskus kotona meillä on ollut kun oltiin penskoja, mutta miellän sen enemmän jotenkin etelän perinteeksi, harvemmin kai täällä näkee. Ja taisihan tuo olla ensimmäinen kerta kun se täällä "turistirysässä" nähtiin ja tehtiin. Turistirysä? Ei se ihan sitä, valitettavastikaan, taida olla täällä tähän aikaan vuodesta. Kun lumet ovat sulanneet pois on sitä myötä myös matkailusesonki on hiljentynyt.

Eräs tuore nuoriaviopari tuli yhdessä meidän ylläpitämille tulille siinä illan aikana ja he kertoivat varanneensa mökin jo hyvissä ajoin että varmasti saa. No, tuumasimme myöhemmin mieheni kanssa siihen, että, ei olisi ollut pelkoa etteikö mökkiä olisi saanut lähempänäkin juhannusta ja varmasti löytyy vapaita mökkejä vieläkin. Niin, että tervetuloa vaan meille, meille mahtuu - erämaan rauhaan! Vaikka tän ei nyt pitänyt olla, eikä tämä olekaan kenenkään tai minkään tahon pyytämä mainos.. :)

Asiaan, miksi meille kannattaa tulla?! ;) Porukkaa oli jonkin verran liikkellä, mutta ei ihan satapäin, osa katsoi ihan suosiolla touhua autosta, me tulien äärellä lämmitellen. Ilma oli sateinen ja viileä, etten nyt itseäni tässä toistaisi, jottei perusasiatkaan pääsisi unohtumaan, ilma on kurja, mutta näitä nyt on ja kesä jatkuu tästä toivon mukaan paljon lämpimämpänä.

Saimme seuraksi tulille muutamia etelän lomalaisia, myös tämän nuorikkopariskunnan lisäksi. He kehuivat Sallaa. Sallaan, eli meille, ;) ei kannata tulla jos hakee biletystä, sitä saat Leviltä. Meiltä löytyy rauhaa. Eräs äiti Kemistä kertoi, että häntä pelottaa Kemissä mm. talvella yksin hiihdellä metsässä, mutta kun hän tulee Sallaan, pelko on tipotiessään.

Tunturikeskuksessa, aivan laskettelurinteiden alapuolella, on lampi, Karhulampi, ja lammella on vasta uusittu laavu ja tulistelupaikka. Siellä vietimme siis eilisen illan herkkuja syöden ja juhannuksesta nauttien ja tietysti sitä kokkoshowta seuraten. Tässä makupaloja sieltä teillekin.


Sateisen sään vuoksi, pilvet roikkuivat 
hyvin matalalla aivan tunturinlaen peittäen.


 Suopursut kukkivat, kuten niiden kuuluukin aina näin juhannuksen aikaan.








Kokko syttyy...


Viileä ilma yhdistettynä matalapaineeseen, 
laski laavulta tulevat savut hienoksi sumuksi lammen pintaan.






 .. kun jäljellä on enää vain rippeet.




 Myöhemmin saimme seuraksemme, kuin tyhjästä, sorsaemon poikasineen.






Hyvää juhannuspyhien jatkoa kaikille - 

täältä erämaan rauhasta!

8 kommenttia:

  1. Harmaata tai ei, mutta kyllä tuollainen erämaaluonto on todella kaunista ja rauhoittavan näköistä. Oikein mukavaa juhannuksen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos between ja kuten aiemmin jo totesin, lähin viettämään juhannusta laavulle vaikka satais pikku-ukkoja. Asenne ja pukeutumiskymysys loppujen lopuksi. :)

      Poista
  2. Viehättävä ja rauhallinen paikka on tuo teidän Salla. Olimme ystäväni kanssa joitakin vuosia sitten Suomulla ja siitä ajelimme Sallaan päiväksi. kävimme ylhäällä tunturissa, ostimme matkan varrelta sangollisen lakkoja ja kävimme siinä kylällä kahvilla oikein mukavassa baarissa. Käsityömyymälästäkin lähti tuliaisia matkaan. Mukavaa oli. Hyvät kokkotulet siellä näyttää olleen, meillähän niitä poltellaan perinteisesti lähes joka kylällä. Hyvää loppujuhannusta täältä sateisesta Pohjois-Karjalasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mukava kuulla! Suomukin on paikkana jo hiljentynyt, hiljaisempaa taitaa olla kuin meillä. Voipi olla että tätä ko. baaria ei enään ole, jos kyseessä on se pitkärimpsuinen nimi joka alkoi ä-llä. Siinä paikalla on tätä nykyä työttömien kahvilla ja toimintakeskus. Käsityömyymäläkin on siirtynyt Sota ja jälleenrakennusajanmuseon pihapiirissä sijaitsevaan Rajakievariin ja entisellä paikallaan on nyt 4h myymälä.

      Poista
  3. Samoin kuin anski, toivotukset meinaan :) On siitä aikaa kun ollaan käyty Lapissa. Kyllähän tuota maisemaa jo tekis mieli tulla katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie. Tervetuloa! Täällä saa sielu levätä. :)

      Poista
  4. Suopursu ja niittyvilla kukkivat myös täällä hiukan etelämpänä - eikä ole sääskistä haittaa täälläkään. Lumoava ympäristö teillä yöttömän yön viettoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marietta! Täällä nuo villat, tupas- tai niitty.. ovat hieman kurjemman näköisiä. En tiedä mistä johtuu, kukkivat kyllä mutta ovat kuin uitettuja koiria... nuutuneen näköisiä, ja ne on ollut sitä jo paikoin pitkäänkin..

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥