pelaguu.blogspot.com

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Pääsiäiskaktus

Hmm, mietin mitä tänään kirjoittaisin ja postaisin, aikaa nyt kuitenkin on hetkinen taas istahtaa itsensä kanssa tietokoneen ääreen, rustata ajatuksiaan paperille, nauttia.. no lumisateesta, pilvisestä säästä ja kovasta tuulesta.. Lukea muiden mukavia blogipostauksia, suunnaten ajatuksia jo tulevaan viikonloppuun ja sen tapahtumiin. Asiaahan tietysti olisi, kaikki odottavat vain sitä oikeaa hetkeä - kaikelle on aikansa.

Olenko kovinkin pessimistinen? Auringon suhteen nimittäin. Noh, paistaa meillä se aurinkokin, vaan ei nyt taas juuri tällähetkellä kuin kirjoitan tätä postausta, jonka aihetta mietin edelleen. Kohta on pääsiäinen, tajusin sen itseasiassa vasta eilen.., tai sen että, sunnuntaina on palmusunnuntai ja perinteiset pääsiäisnamut ovat ostamatta. Yleensä meillä ei ole käynyt täällä yhtään virpojaa, että sen takia tarvisi varautua, mutta herkkusuu mikä herkkusuu! :) Koputetaan puuta, jospa niitä virpojia kävisi tänä vuonna tai ne ei vain koskaan taida uskaltautua meille.

Pääsiäisen ajan narsissit ovat edelleen myös ostamatta. Sen sijaan päädyin perinteisen narsissin sijaan pääsiäiskaktukseen. Josta tämä postaus voisi kertoa - olkoon tämä postaus siis omistettu kokonaan kauniille kaktukselle, joka on minulle täysin uusi tuttavuus. Tokihan olen kuullut näistä, mutta..

Tämä on ensimmäinen pääsiäiskaktus, jonka omistan. Ostin sen ihan vast'ikää lähimarketistamme tavallisten ruokaostosten yhteydessä. Ihastuin sen kauniiseen väriin. Kamera vain valitettavasti jonkin verran muuttaa kauniin fuksianpunaista väriä hieman vaaleammaksi kun siis mitä onkaan. Oi ja minä niin haluaisin omistaa ainakin sen järkkärin tai edes kamerajalustan, kuvat tärähtävät aivan liian helposti. Makrokuvaus kun näyttää olevan tällä hetkellä se mun juttu. :D

Kaunista kaktustahan ei voi koskaan kuvata liikaa, eihän? ;)

Saas nyt sitten vielä nähdä, sen narsissin suhteen, jos hyvä tarjous sattuu kohilleen... Jonkin verran olen jo tässä laitellut pääsiäistä, vaan koristeita en omista kovin paljoa, ne vähäisetkin pitäisi nyt sitten hankkia kaupasta, joihin kuuluu mm. ne pääsiäiskarkit.

Tässä kuitenkin nyt ensin se pääsiäiskaktus, joka jo itsessään on kuin karkki.

















Aurinkokin näyttää välissä pilkistelevän hennon pilviverhon takaa,
 lopetellessani tämän postauksen kirjoittamista.


Elämän makuisia kirjoituksia, ajatuksia. 
Kaikki kaunis on tarkoitettu jaettavaksi! 

Kaunista viikonloppua!

17 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia kauniista kaktuksesta :).
    Iloista pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
  2. Ihana kukka tuo kaktus. Kyllä niitä kauniita kukkia vaan on kuvattava aina. Olen kaupassa ihaillut, mut en ole ostanut kuitenkaan. Eikä ole narsissejakaan vielä. Ensi viikolla aattelin yhden ostaa. Helmililjaani minäkin kuvasin ja nyt alkaa nekin kukat lakastua.
    Mukavaa palmusunnuntai-viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä tämä kalliskaan ollut, muutaman euron. Hatarapää ei muista, saimmeko ihastella helmililjaa blogissasi, olisi mukava nähdä sen kauneus?! Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  3. Kauniin värinen kaktus!
    Mulla oli joskus useitakin kaktuksia, mutta nyt on vaan pari nyyryäjää. En tiedä, kärsiikö ne ilmalämpöpumpusta vai mistä? Olen kyllä aika huono kaktuksien hoitaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, minä kun aina ajattelin että kaktuksia on helppo hoitaa. Minä kun saan kaikki muut viherkasvit hengiltä. Saapa nähdä miten tämän yksilön kanssa käy, muita viherkasveja ei nyt ole.

      Poista
  4. Onpa hieno! Minulla kukkii parhaillaan marraskuunkaktus toistamiseen tälle talvelle. Olkoon se sitten meidän pääsiäiskaktus, vaikka tuo oikea on kyllä paljon kauniimpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi tuttavuus marraskaktus. :) Olisi mukava nähdä se myös blogissasi, ellei jo näin ole.. Kiitos!

      Poista
  5. Ihanat kukat ! Mä hankin viime vuonna Ebaystä lehtikaktuksista sellasia yhden-kahden nivelen kokoisia alkuja - tuollaista kukintaa saan odottaa niistä aika kauan :) Kamerahaave elää täälläkin, taitaa meillä hörhöillä olla ammattitauti ;) Mukavaa huhtikuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin se taitaa olla, nokka kiinni maassa tonkia kokoajan. :D Haasteita olet itsellesi ostanut, onnea kasvatukseen!

      Poista
  6. Kylläpäs on kaunis kaktus. Toivottavasti saat kasvamaan ja voit nauttia kauan noista ihanista kukista.

    VastaaPoista
  7. Vau, ihanan värinen!
    Eihän tuossa juuri muita kukkia pääsiäiseksi tarvikaan:)

    VastaaPoista
  8. Hei! En löytänyt sähköpostiosoitettasi, mutta voisitko olla yhteyksissä vaikka meiliini minttu@lehtovaara.fi ? Saattaisit olla juuri oikea henkilö vastaamaan kysymystulvaani koskien Lapin puutarhoja ja lajikkeita. Olen freelance-kuvaaja ja suunnittelen reissua ensi kesäksi.

    VastaaPoista
  9. Pääsiäiskaktuksesi kukkii todella kauniisti.

    VastaaPoista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥