pelaguu.blogspot.com

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Mietteitä narun nokasta..

Sillon ku ei ole oikein mitään sanottavaa eikä kerrottavaa, on keksittävä tikusta asiaa. Siis asiaan. Nyt kun ulkona saatika sisälläkään ei ole mitään kuvattavaa, ei ole mitään kerrottavaa. Mutta silti haluan jotain kirjoittaa.

Olen saanut, harmiksenikin, lukea eri blogeista kuinka kevät etenee huimaa vauhtia ja puutarhatyöt ovat aluillaan. Täällä Pohjoisessa se on tällä hetkellä vielä haave vain. Tosin ilma enteilee jo kovaa vauhtia kevättä, kevään tuloa. Linnut livertää, mittari on 2 astetta plussan puolella, on liukasta ja välillä käytiin jo loskallakin, ilma on harmaa, lumet tulevat katolta. Metsässä on paljon vähemmän lunta kuin meijän takapihalla, mutta se on aina niin. Joissain paikoin nurmikkoa näkyy, muiden pihalla, ei meidän, tietenkään. Meijän takapihalla on n. reilut 50cm, metsässä 10-20cm, noin arviolta.

Sen sijaan alkukevään pakkaset ja auringon paisteet ovat muisto vain. Pari päivää takaperin aurinko sentään vähän pilkahteli puiden takaa. Täällä ollaan lähinnä ihmeissään tästä sääilmiöstä. Kuten myös siis aikaisesta kevään tulosta. Lähinnä kuuluu pelästyneitä huokauksia,  "Joko se lumi jo nyt sulaa pois? " Itsellänihän on kaksi jakoiset tunnelmat. Jotain pientä puutarhajuttua voisi jo alkaa ehkä tekemään..

Sisälläkään ei ole siis mitään kuvattavaa, koska kukkia ei ole tullut nyt ostettua, jospa tulevana naistenpäivänä 8.3 saisi jotain kukkasia. ;)

Jotain toiveita siis keväästä olisi ja jotain odotettavaakin.. Nimittäin Tuija ja Katja ovat suunnittelemassa puutarhabloggaajien kevättapaamista Espoon suunnille. Alkuun ehkä jo ajatuksen hylkäsin, mutta mitä pidemmälle kevät etenee, saattaa olla että lähdetään Helsingin suuntaan, juurikin tuolloin. :)

Käyhän ilmoittautumassa puutarhabloggaajien kevättapaamiseen, joka järjestetään 24.5.

Olen myös iloisesti yllättynyt arvontaan osallistuneiden määrästä. Nyt jo n.30 kommenttia. Kiitos niistä, jo tässä vaiheessa! Vielä on aikaa osallistua näiden mukavien juttujen arvontaan. On mukava kuulla teistä ns. "tausta" lukijoista. Suurella ilolla Teille tämän keväisen arvonnan järjestän. On myös mukava päästä osallistumaan eri blogien arvontoihin. Tästä pääset osallistumaan arvontaan, joka kestää aina sinne....
 

21.3 asti.

Käykäähän osallistumassa arvontaan ja tapaamiseen, vielä ehtii..



Lunta sitten löytyy, toivottavasti ei enää toukokuussa.. ;) Laitetaanko pikapakettina sullekin tulemaan? 

Niin ja mistä tuo otsikko sitten tulee.. No jokainenhan voi sen ajatella miten päin vain haluaa. Mutta tarkennuksena, hain sillä lähinnä jälleen näitä tilanteita joissa on koira ja kuvaaja.. Ja aina se ei ole niin yksioikoista.

2.3.2014
Kontrasti; eka kuva on otettu 31.1 ja viereinen 7.3. Tosin bloggeri muuntelee taas vähän värejä, ja puut näyttävät vihreämmiltä kuin oikeasti ovatkaan.. Kuvat ovat kuitenkin suunnilleen otettu samasta paikasta. Kova tuuli, joka on nyt ollut jo ainakin toista päivää, on lennättänyt polulle puunroskaa.



 Kevätpörriäisen purema.. vai valokuvaukseen suivaantunut lenkkikaveri?




Ihanaa Naistenpäivän viikonloppua, 

Teille ihanat bloginaiset!


11 kommenttia:

  1. Oi oi miten teillä onkin vielä lunta. Täällä eteläkärjessä kun asustaa niin ei tähän aikaan vuodesta tahdo muistaakkaan kuinka pitkä maa Suomi onkaan. Täälläkin on kyllä ollut niin sumuista ja harmaata jo pidempään. Mutta esikasvatustouhut ovat kääntäneet puutarhavaihteen jo pikkuhiljaa käyntiin =) Mukavaa naistenpäivää ja kevään odottelua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskahan minä saisin esikylvötouhut aloitettua... Kääk olenkohan kohta ihan myöhässä!? Kiitti, mukavaa naistenpäivää sinnekin.

      Poista
  2. ooh, onpa sitä lunta vielä paljon. Mutta nythän on vasta maaliskuu.
    Jotenkin sitä toivoo että alkais jo kevät kunnolla, kun ei ole ollut tuota luntakaan. Olen siivoillut kukkapenkkejä, leikkonut kärhöt alas ja saaressa tehdään risusavottaa. Ihanaa kun voi jo olla pihahommissa. Ihan malttamattomana haen jo kaupoista kevätkukkasia.
    Oikein aurinkoista ja mukavaa naistenpäivää ja viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään tulo on kuitenkin aikaisessa, täälläkin. Kiitos!

      Poista
  3. Suloinen pieni karvakamu (cairni?) sulla narun päässä :O) ja teillä on lunta!
    Minäkin ajattelin lähteä tuohon puutarhabloggaajien tapahtumaan. Jännittää vähän, kun en aiemmin ole ollut vastaavissa tapaamisissa. Kiva on kuitenkin nähdä keitä blogien taakse kätkeytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, cairninarttu. Meillä on lunta!! Mutta silti kevät on aikaisessa. Mukavaa että päätit osallistua!

      Poista
  4. Voi kunpa olisikin lunta vielä, kun sitä on ollut koko talvena vain muutamana päivänä Kokkolassa. Aikainen kevään tulo vähän hirvittää, miten kasvit selviävät. Eipäs ole paljon kuvattavaa tääläkään ei ulkona eikä sisällä.

    VastaaPoista
  5. Ihana koiruus ♥
    Lunta noin paljon?
    Täällä alkaa kevätmyrsky, kauheeeee tuuli.
    Iloista viikonloppua kuitenkin ja sitä Naisten päivää ♥

    VastaaPoista
  6. Meilläkin vielä lunta on. Tänään ovat tosin vähentyneet tosi paljon. Kevättöihin ehkä kuukauden päästä:)

    VastaaPoista
  7. :) Eipä meilläkään ole näkyvissä yhtään alkavaa kasvua penkissä, vaan lunta ja vesisadetta koko päivän. Kävellyt olen pihalla kylläkin, jotta sulais nuo parikymmentä cm:n lumihanget.
    Enkä minäkään uhallanikaan ostanut kukkia, pitää vastustaa senverran kaupallisuutta :)
    Mutta kuitenkin mukavaa naistenpäivää!

    VastaaPoista
  8. Toivottavasti nähdään Helsingissä!

    VastaaPoista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥