pelaguu.blogspot.com

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Päiväkahviseuraa ja viikonlopun ulkoilumeininkejä

Olen jo pitkään miettinyt postausta ja etsinyt blogeja geokätköilystä, mutta sellaista ei tule tälläkään kertaa. Ehkä kesällä. Että eläpä huoli, kesäksi on jo uusia reissuja suunnitteilla. :) Sen sijaan, saatte maistiaispalan kevätkuulumisistani ja viikonlopun ulkoilu meningeistä. Mitähän sitä Lappiin kuuluu näin kevään korvalla? No, laskeskelin tuossa ja selasin postauksiani vuosi taaksepäin, että eikö jo näihin aikoihin viime vuonna täälläkin lumet putoilleet katoilta? Sitä ei ole vielä tälle keväälle tapahtunut ja vahvasti tuli tuimat yöpakkasetkin takaisin, -20 ja semmosta. Saas nähdä, viime vuonna 12. toukokuuta takapihalla oli vielä melkoiset kasat lunta ja etupiha sula.. Niillä tienoin oli sitte kai lumetkin tulleet katolta.. jännässä nähdä tuleeko tänä keväänä huhtikuun lopulla lumet katolta, että onko se kevät myöhässä? Ainakin kuulemma lintujen kevätmuutto on viivästynyt, niinkin iso ja paras (huomaa sarkastisuus :) tiedonlähde kuin Iltalehti, tiesi kertoa, että linnut todella ovat myöhässä.

Mutta APUA, sellainen on tapahtunut, ohimennen, että blogini on täyttänyt 1 vuoden, maaliskuun 28.pvä. Mietin vaan, että voiko se olla, että vuosi sitten sitä aloiteltiin ja tähän on nyt tultu. Että ei tässä nyt ihan hirveitä mainintoja voi kyllä antaa, mutta oppia ikä kaikkia ja eteenpäin porskutetaan, ja aina luodaan jotain parempaa, kokoajan kehitytään. :)

Tein tuossa "päiväkahvilla" tai no olen nyt reenamisen aloitettua (mikä lie kevätpörriäinen purassu..) tehnyt hapankorppu-vertailua. Niinkin mielenkiintoiselta kuin se kuulostaa. Tällä hetkellä meiltä löytyy kahta hapankorppu laatua, Rainbown leveää - ja Pirkan (Vaasan&Vaasan) -kapeaa -mallia. Pidän enemmän tuosta Pirkan korpusta, on paljon makeampaa ja paljon mukavampi syödäkin ja kastaa maitoon, joo'o, kastan korppuni maitoon.. :) kuin Rainbown. Sekä paljon hienojakoisempaa. Ja se miksi syön nyt hapankorppuja, olen yrittänyt etsiä vaihtoehtoa pullalle, syön myös maitorahkaa, banaania sekä proteiinipatukoita. Eli hyvin proteiinipitoista, se vaan, että käykö mulle kalpaten ja kasvatan vaan niillä lihasta.. Se ei ole tarkoitus. Ja toki siis sellaista ruokavaliota missä ei olisi ihan hirveästi hiilihydraatteja, ne on alkanut hirvittää. On kuitenkin hankala löytää itselleen sopivaa ruokavaliota, reenaamisen ja rantakuntoon tulemisen rinnalle ja niin, että elimistökin siihen tottuisi, eikä vain ois kokoajan riivattu pikkunälkä. Jos sinulla on hyviä vinkkejä, otan ilolla ne vastaan. :)

Käviskö tämä sitten tän viikonlopun urheiluista? Harrastettiin oikein olan takaa penkkiurheilua kahden päivän voimin. Ensin SM -kisoja, sitten MM. Täällä meillä, sekä toisena päivänä pyörähettiin Luostolle. Lauantain SM-alppihiihdon kisoissa auringossa oli +14'C. Rutkasti ulkoilua ja punaisia poskipäitä saatiin ainakin. Seurattavaakin riitti, nimittäin SM -alppikisoissa oli meijän oman kunnan likka laskemassa ja sijoittui hienosti toiseksi. Sieltä ja Luostolta tunnelmakuvia olkaat hyvät!

SM -alppihiihtoa, paikassa Sallatunturi:

"No ei, mua ei kyllä nyt yhtään kiinnosta tää homma!"

Kisavarustelua.


Taukopaikka.
Kisaeväät. Kilpailijoille nopeita hiilihydraatteja ja energiaa, päivän kisakoitoksiin.


Kisarinne.

Kilpailijoita oli myös Ruotsista, Norjasta, Virosta ja Kroatiasta.
  Salla - hiihdon alkukoti. Maailman vanhin suksi on löydetty vuonna 1938. Liekkö tämä se? Alkuperäinen on kuitenkin Sallassa, Sota- ja jälleenrakennusajan museossa.


MM-porokisat, Luostolla:



Myös Luostolla hiihdettiin vanhoilla mettäsuksilla suopunkiviestiä. Siinä kova meno oli taattu ja hauskaa katsottavaa.

Porokisapaikalla oli myös markkinat ja kotia lämmitelyä varten. Mutta ilma öljötti ja oli kuin maitovelli, hiki tuli seisoskellessa, oli lämmin ilma koko viikonlopun.


Lopuksi huumoripläjäys. Kuva kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa. Ja jokainen päätelköön itse miten tässä nyt sitten lopulta kävi.. :)


Niin ja eihän mulla nyt sitä päiväkahviseuraa nyt sitten ollut, kuten tavallisestikaan. Ihan itsekseni hapankorpun kanssa ja yksi pikku keksi. :)
Nautitaan Auringosta!

2 kommenttia:

  1. Hienot talvisäät teillä vielä ! Ja onnea oman kylän plikalle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja niitä riittää!! :) Onnea vain Sohville. (Sohvin blogia voit käydä lukemassa sohvivirkkula@blogspot.com)

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥