Puutteenkylän puutarhan taimisto on meitä lähinnä, n. puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Seuraavaksi Kuusamosta on Taivalkoskella sijaitseva Pesiölän puutarha. Pesiölällä kävin viime syksynäkin mutta silloin siellä ei ollut enää paljon mitään, syykin selvisi tällä reissulla. Vastassani oli kukon kieunnan kuuluessa taustalla kesäkukkataivas!! Ihanaa!! Huone huoneelta vain kesäkukkia ja ne olivat jopa edullisia. Tänä vuonna ostin kesäkukkani kaikki siis tuolta Pesiölän puutarhalta. Normaalisti ostan kesäkukat tästä torilta ja siellä ne ovat vähän kalliimpia kuin suoraan taimistolta ostettaessa. Tänä kesänä minulla oli hyvä syykin lähteä tuonne Pesiölälle katsastamaan tarjontaa, koska voitin Pesiölän puutarhan Facebook -sivuilla kaksi vapaavalintaista amppelia. Kävin ne noutamassa ja samalla tarttui mukaan nuo muutkin kesäkukat. Torille siis tulee myymään aina joku jostain kaukaa kesäkukkia, nyt on monena vuonna ollut Nevalaisen puutarha Lieksasta ja häneltä olen ostanut kesäkukat, nyt kävi aivan toisin. Tänä vuonna kävin kyllä torillakin, mutta en oikein löytänyt sieltä mitään minua kiinnostavaa, ehkä valikoima täydentyy pitkin kesää, joten täytyy vielä sekin kurkata uudemman kerran.
Yritin valita kesäkukkia sen minun kevät-talvisen arvontavastausten perusteella. Hieman kinkkistä se oli, koska osa kukista ylitti hieman minun budjetin ja osaa ei sitten ollut täällä saatavilla. Ei tuolla Pesiölällä eikä täällä torilla. Joten hieman luovin sitten niitten kanssa. Mutta lisää noista istutuksista ja valitsemistani amppeleista kuulette sitten kunhan saan ne istutettua omille paikoilleen jne.
Puutteenkylän puutarhalla on myös istutusalueita.
Mutta kaikki on vasta alussa, on niin myöhäinen kesä.
Puutteenkylän puutarhan myymälän katosta roikkui vanha kylvökone.
Pesiölän puutarhan kesäkukkataivas.
Näitä huoneita oli ainakin neljä samantyylistä.
Kesä etenee. Koivunlehti on jo isolla hiirenkorvalla. Tulppaanien kukintaa odotellaan. Tämä viikko on ollut aurinkoinen, mutta viileä. Pohjoistuuli on puhallellut ja yöpakkasia on käynyt. Viikonlopuksi lupasi vesisadettakin. Hyvää loppuviikkoa ja viikonlopun odotusta!
Voi miten kivoja istutusryhmiä! Näistä tuli hyvälle miellelle. Kiitos kun jaoit vierailusi meidän kanssa =).
VastaaPoistaOlepa hyvä! :)
PoistaKivoja ja kauniita ideoita!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaUpeita ja mielikuvitusta pullollaan olevat ihanuudet.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaKyllä minäkin kävin puutarhalla, vaikkei pitänyt! Aikani odottelin jotain vihreää, kun sitä ei kuulunut, niin piipahdin puutarhalla.
VastaaPoistaPuutteenkylän puutarhaa esittelit niin hyvin, että saatan käydä sielläkin. Pesiölässä siis kävin.
Puutteenkylän puutarha on hieno paikka siellä ja monipuolinen, siellä on perennoja ja puuvartisia puita ja pensaita. Pesiölä oli kyllä sellainen taivas että oksat pois. Onneksi säilytin mielestäni maltin! Minulla oli budjetti.
Poista