Sattumalta sitten vielä tänään pärähti Facebookin puolella KLM:n mainos, taisi olla kilpailu.. Hollannin Keukenhofista. Mainos kysyy: "Oletko aina halunnut nähdä Keukenhofin kukkaparatiisiin?" No olen halunnut, kiitos!!! ♥ Sydämeni olen Hollannille menettänyt, kerran siellä olen käynyt. Ja uudestaan haluan, haluan toki muuallekin.
Tämän tyylinen kuva oli mainoksessa. Kuva poimittu netistä.
Pian on myös blogin synttäriarvonnan aika. Viime vuonna päätin, että en pidä tänä vuonna synttäriarvontaa, vaan aina tasa vuosina.. mutta mihin sitä koira karvoistansa pääsee. Katselin jo kaupassa vähän sillä silmällä mitä ihanaa voisi arvontapakettiin sujahtaa ja olisinkin vähän kysynyt teidän mielipidettä siitä mitä paketissa voisi olla ja mitä mieltä olette arvonnoista? Kuuta taivaalta en voi luvata, mutta jotain pientä, en kuitenkaan mitään siis hirveän arvokasta ja tiedän, että moni toivoo lahjakortteja kauppoihin, mutta sitäkään en voi valitettavasti luvata. Jotain muuta, mitä? Jotain minulla saattaa jo ollakin ja lisäksi siihen ajattelin valita vielä jomman kumman kuosin näistä, mutta kumpi. Olisinkin siis kysynyt, että kumpaa näistä romanttista vai laventelin sinistä. Kuvat alla ovat suuntaa antavia. Laventeli-servettiä en löytänyt tuollaisenaan kaupasta. Kyseessä on siis Ambienten servettejä ja niistä nyt mietin kumpaa laitettaisiin, vai laitettaisko ollenkaan. Sinulla on nyt mahdollisuus vaikuttaa arvontapakettiin! Itse olen ihan ihastunut noihin Ambienten servetteihin tai servetteihin yleensäkin. Meillä servetit kuuluu ns. sisustukseen. Vaihdan aina vuodenajan tai juhlan mukaan servettejä keittiön pöytään. Arvontapaketti tulee muuten sisältämään pari tavaraa keittiöön. Väritys sinistä ja punaista.
Kumpaa sinä haluat? Romanttista vai laventeleja ja sinistä?
Vielä kuva takapihalta. Vielähän tasson aikaa, mutta minusta näyttää, että takapihalla on vähemmän lunta kuin viime vuoden helmikuussa. Se on mukava juttu, pakkaset sais olla maltillisempia. Nyt ilma on kohtuullinen n.-15 astetta.
Retkipostauksia luvassa myöhemmin, nyt rentouttavaa viikonloppua kaikille!
Ei kait nyt lahjakortteja...jotain pientä ja sievää, kuten tuo laventeli :)
VastaaPoistaMolemmat servetit ovat kivoja, en osaa valita.
VastaaPoistaAjattelin että jotain pientä kivaa voisi olla palkintona, joka liittyy jotenkin Lappiin tai paikkakuntaasi???
Meille satoi yöllä lisää lunta ja pääsen ekaa kertaa kunnon lumitöihin!
Kyllähän kevätmatka Hollantiin olisi kiva :) Voi kun joskus pääsis.
VastaaPoistaNuo molemmat kuosit ovat kyllä hienoja.
Mukavia suunnitteluhetkiä!
Olis kyllä mahtavaa joskus mennä ihastelemaan noita Hollanin upeita kukkamaita.
VastaaPoistaKyllähän tuollainen sininen kukka kuva vetoaa minuun.
Mäkin tykkään tosta sinisestä Hollannissa olis kiva käydä, kun en ole ikinä ulkomailla käynyt. Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Tervetuloa kylään myös Aurinkokujalle.
VastaaPoistaKiitos Aurinkokujalle! Täytyypä käydä poikkeamassa blogissasi.
PoistaKevätmatka Hollantiin olisi ihan hieno juttu. Olen käynyt siellä kesän lopussa ja ostanut kassakaupalla kukkasipuleita. Kiva kun sinulla on arvonta tulossa. Sama juttu minulla: pidän arpajaiset kunhan saan 100 lukijaa. Raja häämöttää; nyt lukijoita 95. Palkinnot on jo tiedossa! Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaHollanti keväällä - olisi varmasti upea juttu :-)
VastaaPoistaMolemmat teemat hyviä, romanttinen kutsuu silti jotenkin enemmän ;-)
Kiitos paljon teille ihanat! Mukavaa lukea teidän ajatuksia. Mahdollinen arpajaispalkinto muotoutuu pikkuhiljaa. Ei kuitenkaan sitä Hollannin matkaa. ;)
VastaaPoistaMolemmat servetit ovat kauniita, mutta minua puhuttelee nyt tuo laventeli ja sininen.
VastaaPoistaItse henkilökohtaisesti en ole koskaan arvontoja pitänyt ja nostankin hattua kaikille niille, jotka järjestävät arvontoja blogeissaan.
Hollanti tuluppaaniaikahan, on yks mun matkahaaveesta. Tykkään laventeliservetiistä, mutta ruusujen färi sopiis meille ehkä paremmin.
VastaaPoistaLaventelikimppu on kyllä kaunis, mutta meillä ei ole mitään sinistä sisällä, joten punaisen sävyt mieleisempiä siksi.
VastaaPoistaEi sitä voi etes käsittää, kuinka monta tulppaania tuossakin kuvassa on! Olis se huippua seisoa joskus tuommosen pellon reunassa.
On teillä olleet aika hurjat pakkaset. Toivottavasti ei olisi pitkiä kovia pakkasia jatkossa.
VastaaPoistaMolemmat ovat kauniita mutta kyllä sininen on minun lempiväri. Ja arvonnassa ei pidäkkään olla mitään kallista, jotain pientä vain =).Värityskirjat ovat oleet kovasti suosittuja ja niistä löytyy erilaisia aiheita paljon. En edes pysty kuvittelemaan miltä tuntuu yli 30 asteen pakkanen, hui =).
VastaaPoistaOtsikon kun luin niin ajattelin, että nyt on maailmankirjat sekaisin kun Sallan kulmilla jo kevättä. Vaan siitähän me haavelimme.
VastaaPoistaAivan siinä kynnyksellä vasta ollaan. Aurinko on korkeamalla joka päivä enemmän.
PoistaUpea tulppaani pelto kyllä tuon haluaisi nähdä.Sininen on myös minun lempivärini Hyvää viikonloppua sinne Sallan seudulle.
VastaaPoistaLaventelinsininen on minun enemmän se minun väri. Eipä kehdannut ulos lähteä ja löysin mukavan uuden blogin Vanhat ajat, jossa kerrotaan mm. siirtolaisuusajasta Kanadassa 60-luvulla. Kiehtoo ihmisten rohkeus muuttaa Suomesta vieraaseen maahan, kielitaidottomina ja uskoa, että elämä kantaa, vaikkei sinne loppuiäksi jää niin onhan se seikkailu.
VastaaPoistaKiitos kommenteistanne. Kohta on valinnan vaikeuttakin palkinnon valinnassa. ;)
VastaaPoistaLaventeli on minunkin mieleen, jos IHAN PAKKO valita kahdesta kauniista.
VastaaPoistaHollantiin tekisi mieleni myös...
Kovat on olleet pakkaset siellä, täällä nyt "aamulla" -8,5 C (tosin täällä etelässä meri tuo kosteutta ja pakkanen on monin verroin asteitaan kovempi). Mutta ihanaa, että pakkanen on lauhtunut.
Mukavaa sunnuntaita.
Kun kosteus on korkealla pakkanen tuntuu purevalta. Sää meren lähellä on ymmärrettävästi erilainen.
PoistaEi kehtais kumpaaki laittaa, laitan vain yhden pakan. Pakkanen on meillä taas kiristynyt, ehkäpä se tästä vielä kesään mennessä lauhtuu. ;)
Molemmat ovat niin ihania, etten osaa valita.
VastaaPoistaVoi, Hollantiin olisi ihana päästä tulppaaniaikaan... Molemmat servetit olivat ihania, punaisempi parempi ;)
VastaaPoistaKiitos Sussi ja kaupunkilaistyttö. Vaikeaa on sitten valita minunkaan pakettia joka miellyttäisi kaikkia. Mutta ehkä siitä jonkinlainen muotoutuu. Ja toivosinpa niin että tulppaanipeltokuva olisi minun ottama, mutta niin ei ole, ehkä vielä joskus.
VastaaPoista