perjantai 22. tammikuuta 2016

Auringon kajoa Käsmänjoella

Luin aamulla uutisen, että tammikuu on ollut poikkeuksellisen kylmä. Ja siltä se kyllä tuntuukin, mitä vertaa aiempiin vuosiin. Takassa on saanut pitää tulta viime vuosia enemmän. Enpä muista montaa kertaa viime vuonna siinä tulta pitäneeni.

Viime viikonloppuna kuitenkin taisi päivän ajaksi lauhtua niin, että pääsi retkeilemään ja lumikenkäilemään ensimmäisen kerran tälle talvelle. Ensin kuitenkin, ennen varsinaista kohdetta, pysähdyttiin kahdella sillalla kuvaamaan kaunista auringon nousun punaamaa taivaanrantaa. Aurinkokin nousi tuolloin näkyviin, jos vain sattui olemaan sopivassa paikassa nähdäkseen sen.

Tiistaina vietettiin Heikin päivää, jolloin vanhan kansan mukaan talven selkä taittuu. Kaamos on ohitettu ja saa virallisesti odottaa kevättä, joka ei nyt niin kaukana tunnu olevan. Huomaa jo selvästi päivien pidentyneen ja valon lisääntyneen.


Aurinko nousee Käsmänjoella




Käsmänjoki 5-tiellä




" Olen verkossa valon ja auringon,
paulassa koskien pauhun,
lumossa hankien hohtavain,
vankina välkkyväin vetten,
verkossa lähteiden puhtauden,
siteissä nuotion sauhun,
seitissä sumuisten tunturien,
jotka siintävät metsien takaa,
ja silti oon täysin vapaa!"

Eino Leino 


Viime vuoden postaukset voit lukea täältä Auringon noususta ja Pakkassumua joella

Hyvää viikonloppua!

17 kommenttia:

  1. Ystävällä on poika nimeltään Heikki, pitää hänelle kertoa tuo vanha uskomus. -30 C oli aamun pakkaslukema. Tuntui vahvasti siltä, ettei huvita lähteä ajamaan töihin. 22 km:n matkalla voi sattua kaikenlaista. Onneksi nyt lauhtuu. Jossain telkkariohjelmissa naureskeltiin, miten suomalaiset jaksavat jauhaa säästä. Minusta se on luonnollista kun se on niin vaihteleva. Huonompi se on jossain noissa etelänmaissa kun ei oo kovin vaihtelua. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kauniin maisemat ja värit! Soisi jo talven taittuvan, täällä etelässäkin on -23. Riku-koira ei suostu lähtemään ulos, vaikka pistin sille takin päälle.

    VastaaPoista
  3. Täällä jo onneksi lauhtumaan päin. Alkuviikon pysytteli reilun -30 pakkasasteen kieppeillä. Nyt -20. Kun talven selkä taittuu, karhukin kääntää kylkeään, sanotaan. Tarkoittaako se siitä että ollaan puolessa välissä talvea, toinen puolisko vielä niin kesä tulee! :) Uskomuksessa tosin on monta päivämäärää milloin talven selkä taittuu. Suomenuskon FB.sivu antaa näistä hyvää tietoa, kannattaa poiketa. Täällä Roosa-koirassa on vähän samaa vikaa, tiukemmin vain käpertyy sohvan nurkkaan jos pitäisi ulos lähteä. Ei näin kovilla pakkasilla olla sitten pitkiä lenkkejä käytykään. Sisällä vain yritetty tareta. Kiitos Sussi ja Tillariina! Aamuruskon värit ovat mielestäni myös kauniit, silloinkin kun ne värittävät pilviä.

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia!
    Kyllä päivän pitenemisen jo huomaa hyvin. Meilläkään ei ole pitkiä lenkkejä tehty. Iita on tosi onneton kun sille laittaa takin päälle, seisoa jököttää nuivan näköisenä. Olisi pitänyt opettaa kunnolla tuo puhemishomma jo ihan pentuna ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on puettu jo pentuna. Silti vaatteet vieroksuttaa eikä niitä haluais pukea päälle. Mutta muutenpa kovaan pakkaseen ei voi mennä, tassukki jäätyy heti.

      Poista
  5. Totta päivät on jo pidempiä, ja hiukan jo pakkanenkin hellittää.
    Upeat auringon nousu kuvat

    VastaaPoista
  6. Kauniita maisemia! Mulle alkais nämä pakkaspäivät jo riittää. Monta päivää on ollut -28 -30 C, nyt onneksi on lauhtunut. Kissatkaan ei viitsi mennä ulos, ovelta kääntyvät takaisin.
    Ulkomailla sitä vasta puhutaankin, jos on hiukan erilaista keliä kuin normaalisti. Ainakin Israelissa koko maa menee sekaisin jos tulee lunta. Ei ole aurakalustoa, autoissa ei ole nastoja ja ainakin Jerusalemissa on niin mäkistä, ettei autoilla pääse liikkeelle. Koulut on sitten suljettu, bussit ja junat ei kulje, jne. Sitähän ne vävyt ja lapset aina ihmetteleekin, että miten täällä kaikki toimii, vaikka on hirmuiset pakkaset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio eeviregina! Mistäpä sitä muusta puhuis kuin säästä. Voi vain kuvitella kun sellainen epätavallinen säämuutos tulee kuinka paniikissa kaikki on ja mikään ei toimi. Meille se talvi on niin tavallinen ja tulee joka vuosi siihen osataan varautua jollakin tavalla.

      Poista
  7. Ah, sanon vaan, miten kaunista on talvi. Säästä on mukavaa jutella, sään ilmiöitä on mukavaa kuvata, erilainen sää saa maiseman näyttämään erilaiselta.
    Sää on paljon.
    Ja sulla on aivan ihastuttava runo kauniiden kuvien lopuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi yllättää kauneudellaan useaan otteeseen talven aikana. Sää vaikuttaa niin paljon meidän elämään, miksipä emme siitä puhuisi. Kiitos!

      Poista
  8. Hianot aamukuvat. Vai ettei talavella oo färiä. Onhan, ku on oikiahan aikahan paikalla :) Täälä mittarilukemat senku laskoo, vai nousooko ne? Ny ollahan lukemis -6.8.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaamoskin ja vielä sen jälkeenki ennen kuin aurinko pääsee kunnolla paistamaan värittyy maisemat kauniiksi! Onneksi täälläkin nyt lauhtui. -7 taitaa olla. Kiitos!

      Poista
  9. Kaunista! Pohjoisessa rupeaakin päivä pitenemään vauhdilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Päivän pitenemisen huomaa selvästi, ei ehkä ihan päivittäin, mutta iltapäivällä on jo pitkään valoisaa.

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥