sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kevään korvalla...

Viime yönä, kuten muutamana aiempanakin yönä, on ollut kipakka -10 asteen pakkanen. Töissä yönä olimme Suomen kylmin paikka -11,6. Teräshanki kestää kävellä. Niinpä me sitten koiran kanssa aamukävelyllä teimmekin. Kävelimme ristiin rastiin, sinne ja tänne pitkin lähimetsää.. Oli helppo kulkea, niin koiran kuin minunkin. Olisihan tuota kävellyt pidempäänkin, vaan päivän askareet kutsuivat.

Viime päivien pakkasyöt ja niiden kuorruttamat hanket pitävät talven tiukasti otteessaan. Vaikka toivoisimme jo kovasti muuta. Päivällä paistava aurinko yrittää pehmittää pakkaspojan puraisemia hankia.




Arvelluttaa mennä..



Harakkojen ja variksojen raakkumista kuunneltiin...



Laturisteys 



Kuunneltiin myös kirkon kellojen sointia ja suksien suihketta.

Juuri kun olin ottamassa tätä seuraavaa kuvaa,
kirkon kellot alkoivat soida.
Ja ohittaessamme laturisteyksen, takanamme alkoi kuulua suksien suihketta lunta vasten.

Elämä ja kuolema kohtasivat ääninä lähimetsässä.
Herätti ajatuksia. Sukset ja lumi pitävät liikkeessä, elämässä.
Kirkon kellot ilmoittavat, jonkun ihmisen edesmenneen.



Puunrunko täynnä pieniä sieniä. 

Vastavaloon huono valotus muuten..




Eilen poikkesimme linnunpönttöjakotilaisuudessa kirkolla. Kaupan pihalle oli tuotu viime viikolla eri metsästysseurojen ja kuntalaisten yhdessä tekemiä linnunpönttöjä. Linnunpönttöjako oli Suomen Metsästäjäliiton järjestämä.  Metsästäjäliiton piirit järjestävät eri puolella Suomea pönttöpäiviä, joissa voi käydä sorvamassa ja nikkaroimassa linnunpönttöjä ja niitä jaetaan sitten ilmaisiksiIlmaiset linnunpöntöt tekivät ns. kauppansa. Ottajia pöntöille oli. Loput pöntöt, mitkä täällä eivät menneet kaupaksi, jaetaan Rovaniemellä.

Pönttöjä oli jaossa niin telkille kuin pikkulinnuillekin. Me otettiin kaksi pikkulintujen pönttöä (eivät ole kuvan pöntöt :), niissäkin oli kahta kokoa. Järripeipoille ja sinitiaiselle. Tarkoitus olisi toimittaa ne vielä eteenpäin, lapsuudenkotiini. :) 



Tänään koulin kehäkukat, ne rupuset mitä niistä oli enää jäljellä. Ja laitoin uusia kasvamaan. Kylvin myös pioniunikkoa ja kuten moni muukin näyttää tehneen, tein viime hetken neilikansiemen löydön Lidlstä jokin aikaa sitten ja laitoin nekin itämään, siinä mukana tulleeseen viljelyalustaan. Tein myös sellaisen päätöksen, että taidan odotella loppujen kanssa kesään ja kokeilen suorakylvöä ulos!



Ihan sellaista "Surun päivä" postausta en kehdannut tästä tehdä. Kun viimeksi oli riemun päivä, kun näin krookuksien ja narssissien nousevan. Muutamaa päivää myöhemmin kun vain pääsinkin sanomasta, myyrät olivat käyneet herkuttelemassa vihreillä varsilla. Yhteen oli tulossa hento sininen pieni kukan nuppuja ja sitä kun aina tulee muka jotakin muuta kiirellisempää.., niin että olisin ennättänyt laittamaan sinne vielä koivutisleetä myyrien estämiseksi.. niin kappas sekin oli narskuteltu parempiin suihin!! :/ No omaa laiskuttakin varmasti. Nyt siellä oli viime yönä lisku pyytämässä, tuloksetta. Näytti silti, että liskun vierestä oli narskuteltu vihreitä alkuja lisää, ellei sitten pakkaset ole käyneet. Vaan enpä tiedä auttaako noihin enää mikään. Onko jo myöhäistä kokeilla tisleetä? Voiko niitä kukkaparkoja enää pelastaa... :(

Näky on niin kovin lohduton..



Mieleni kaipaa jo kovasti kevääseen ja kesään.. Vähälumisempaan aikaan. Mieleni ja sydämeni on alkanut kaivata myös jonnekin matkalle. Vaan budjettisyistä se ei ole mahdollista. Mieleni on, lukemieni Hollanti -postauksienkin myötä, alkanut kaipaamaan takaisin Hollantiin!
Mahdollisesti juurikin kevät aikaan, vaan eipä tuolla olisi suurta merkitystä ehkä kuitenkaan,
koska eräs Hollantilainen ystäväni asuu siellä ja näemme aivan liian harvoin. 
Hänen näkemisensä sopisi minulle milloin vain. Ehkä olisikin jo aika tavata.
Hollannissa tai miksei täälläkin! :) 


Kaikesta huolimatta, 

hyvää sunnuntaipäivän jatkoa kaikille ja
 uutta alkavaa viikkoa!

: )

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kevätlintuja

Peippoja, urpiaisia... Ja monia muita keväisiä lintuja on tullut vierailemaan jo hyvä tovi sitten Pohjoisen lintulaudoillekin. Vaikkakaan urpiainen ei ilmeisestikään varsinainen kevätlintu ole, siitä vain ei tainnut olla kuvaa viime lintulautapostauksessa, liekkö sitä silloin vielä lintulaudalla ollutkaan.. ja sekin tulee nyt kuitenkin sitten tässä. Nyt on muutoinkin paremmat kuvat kokonaisuudessaan. Pikkuhiljaa alan tulla sinuiksi "uuden" kamerani kanssa.. Niitä ja muita keväisiä sirkuttajia ja niiden touhuja kuitenkin kuvailin ja seurailin muutama päivä sitten. Tässä kuvasatoa sieltä.


Urpiainen hölmistyneelle talitintille: 
"Tulepas minun apajille!"



 Viherpeipot





Talitintti pyrähtää paikalle



Urpiaiset





Viime postauksessa ei ollut kuvaa myöskään sinitiaisesta, sekin korjataan tässä.



Talitiainen, urpiainen ja peippo.







Tilanteet ovat hyvin pian ohi ja kaikki linnut vierailevat hyvin satunnaisesti laudalla, osa maassa olevista linnuista on kaukana, ja kaikkiin ei ihan kameran zoomi riittänyt. Kaikki linnut eivät vieraile siis laudalla ja osaa lintua on vain muutama yksilö. Yleisimmät ja runsaslukuisimmat esiintymiset laudalla järjestää talitintit sekä punatulkut. Maassa olevat linnut ovat kaiketi peippoja.






Joutsen on vielä kuvaamatta, mutta niitäkin on näkynyt jo paljon sulissa vesissä.


Hyvää viikonjatkoa kaikille!

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Riemun päivä!

Voi tätä keväistä riemun päivää, kun huomasin, että myyrät eivät olleet vieneet minun kukkasipuleja etupihalta. Ja siinä samassa harmaa sadesääkin muuttui auringon paisteeksi, kertaheitolla!! :D

Eilen illalla iltakävelylle lähtiissä huomasin etupihan, takapihan kukkatilannemuutoksia ei tartte oottaa vielä pitkään aikaan.., kukkapenkissä aivan talon kivijalan vieressä myyrään mentävän reitin, pienen polun, myllerrettynä multaan. Jäi vaivaamaan, että mitä jos ne ovat syöneet kukkasipulit havujen alta. Syksyllä, tapani mukaan, laitoin sipulien ja koko penkin päälle havunoksia ja eipä nuot varmaan ikinä ole näin äkkiä lähteneet keväällä pois kun nyt, hyvinki pitkälle on kevät saanut mennä ennenko tikkua pistään ristiin koko asian hyväksi. Lumet olivat ihan kiitettävästi sulaneet penkin päältä pois muutamassa viime päivässä. Tänään, ennen pilkkikokeilureissulle (ei huolta yhtään pilkkipostausta en aatellu enää tehä.... ;) vaan koskaan ei pitäs sanoa ei koskaan...) lähtöä lapioin lunta vielä vähemmäksi, että sulais äkempää. Takas tullessa lapion vähän lisää ja uteliaisuus valtasi niin suuresti mieleni, että havut lähti siitä kohin mistä maa oli jo lumesta paljaana. Ja kas vain!!! Sieltä niitä pilkisti, pieniä jopa n.5cm mittasia krookuksen ja mahdollisesti myös narssisien alkuja, joita viime syksynä hankin ja tässä toinen postaus! Eka postauksen 'Ruby Giant' on se krookus joka ei minulle koskaan saapunut, olisipa ollut siis mukava tehdä samanlainen luettelo noista perilletulleista kukkasipuleistakin, mutta no, kaikkea ei hoksaa.. :) Aluksi jo tässä vähän hämmästelin, että minne olinkaan laittanut 'Blue Pearl' krookukset, mutta jotensakin rivien välistäkin luin että etupihalla ovat onneksi nekin. Sama pää kesät talvet, ei muista sitten millään mihin on mitäkin istuttanu, joitain tietty muistan mutta kaikkea ei voi.. Vaan onpa tuo "sopiva alottelijanpakkaus", tästä kun näitä kaikkia kokeileen, niin ens kevääksi voi sitten kokeilla jotain muuta.. Osa noista takapihan hankkinoistakin näyttää olevan niin aikasta lajiketta, että ehtivätkö täällä, se jää nähtäväksi. Koskaan ei voi kuitenkaan tietää miten tämä kevät etenee ja onko kuinka vähä- vai runsasluminen. :)

Toisaalta nyt aivan asiasta poiketen, kun kuitenkin tuli mieleeni aivan yhtä'äkkiä jostakin, että onkohan tämä kukkapenkki liian lähellä tuota kivijalkaa, siis no aivan kiinnihän se siinä on, mutta sepä on ollu siinä jo siitä asti kun tähän on seittemän vuotta sitten muutettu, paljon muutenhan tuo ei voi ollakaan, ja eipä tuo mistään muualtakaan ole kivisoralla tuo kivijalan reuna, että en tiedä onko pakollinen, tuli vain mieleen.. Paljoahan tuo ei voi kuitenkaan ite kovasti tietenkään vaikuttaa, kun on vuokra-asunto.. Huomasin vain jos joku on huomannut tämmösen epäkohan. No mutta voi sitä onnea ja riemua minkä siitä kuitenkin sain, kun nämä uudet muutamat alut näin!




Eipä siis huolta, ollaan aivan kevään korvalla, jopa sen verran, että kuvakansioita kun yleensä koneelle teen ne kulkevat vuodenaikojen nimillä, ja juuri tekemäni uusi kansio sai nimen Kevät2015 ja aatella, meillä täällä pohjosessakin saadaan aivan pian, (sormet ristissä toiveikkaina...) nauttia pienestä kukkaloistosta! Nyt vain tosiaan toivotaan ja jännätään, että alut eivät säikähdä mahdollisista pikku yöpakkasista.. Jospas tämä tästä vaikka niin pieni alue siinä onkin, sitten tuon näkee nouseeko vielä muuta. Ihanaa! :)

Ihanaa viikonlopun ja lauantain jatkoa kaikille!! 

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Pilkkipäivä Pyhäjärvellä

Joku aika sitten käytiin pilkillä tässä aivan lähistöllä, Pyhäjärvellä. Tänä vuonna ollaan käytykin aika kohtuu ahkeraan, millon missäkki ja etitty lähistöltä kalaisaa järveä taikka lampea. Tosin sitä vielä löytämättä. Kyllähän se on jotensaki niin, että sitä ei omaa kuntaa tunne niin kuin omia taskujaan....

Pyhäjärvi on kaunis, tuntureiden ympäröimä isohko järvi. Järveltä näkyy Sallan laskettelukeskuksen rinteet. Järven ympärillä on niin asutusta kuin mökkejäkin sekä Sallan Erä- ja kalamiesten metsästysseuran maja. Jonka kautta mekin kuljimme pilkillä. Tosin tiessä lukee, että yksityinen ja tien alkupäässä on puomi, joka on nyt ollut auki. Tietenkin yleistä kulkemista on varmaan syytä välttää. Pihapiirissä sijaitsevat Sallan Erän metsästysseuran majan lisäksi laavu ja kota, jotka nekään eivät ole yleisessä käytössä, vain seuran jäsenille!

Sattuipa taas kaunis, lämmin ja aurinkoinen päivä, tosin lumisateella en olisi lähtenyt. Seuraavassa kuvia kauniilta Pyhäjärveltä. Oltiin liikenteessä heti aamusta ja ensimmäisiä pilkkijöitä, pitkin päivää järvelle tuli tasaiseen tahtiin yhä vain enemmän ja enemmän väkeä, silti kaikille oli tilaa pilkkiä, aivan siis järven täydeltä ei väkeä kuitenkaan ollut. Koko päivä siellä meillä vierähti!


Nämä vain siis seuran jäsenten käytössä, kotaa vuokrataan!




Pyhärannalla.



Pyhäjärvi, Iso Pyhätunturi ja Pieni Pyhätunturi.
Sallatunturien huiput tunnettiin aiemmin näillä nimillä.



Menopeli.



Meijän ruismoottorilla toimivasta menopelistä ei jää tämmöset jälet. ;)



"Kiehiskuusi" laavulla ja vastarannan pönttö.



 Vastarannalta seuran majalle päin kuvattu.



Koira tähyää muita pilkkijöitä, niilläkin taisi olla koira mukana.



Saalis olisi saanut olla himpun verran iso kokoisempaa.. Näitä pikku tirri-ahvenia oli paljon, nykyjä kokoajan. Mutta pistettiin takas nämä kasvamaan, sitä mukaa ku niitä tuli.. Sääliksi kävi pikku tirruja, ja niiden leukaparkoja.



Lokit lentelivät aamupäivällä järven yllä. Päiväksi se niiden kaakatus rauhoittui, aivan kuin kalan syönnin mukaan, iltapäivällä ne ilmestyivät taas taivaalle liitelemään ja kisailemaan.




Seuraavanakin päivänä käytiin pilkkireissulla mökkikylän lammella.. Onhan se kumma kun täällä lammella käydessä aina käy kova vinkka, niin viime vuonnakin. Aamu näytti vielä lupaavalta aurinkon suhteen, mutta päiväsellä alkoi jo kiskoa illaksi lupaamaa lumisadetta. Lammelle saapuessa sydämessäni läikähtää, täällä on hyvä olla, tänne minä kuulun. Paikka on sopivan rauhaisa ja tuttu jo lapsuudesta. Pyhäjärvi oli ekaa kertaa kokeilussa ikinä ja sitä en tuntenut kodikseni. Tämän tunsin vaikkakin kalansaalis on heikko ja tuuli kylmä, myös koiran mielestä. :)





Hyvää ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Mietteitä keväästä..

Kevät ei tunnu etenevän, ihan niinku ois jämähetty paikoilleen. Eihän se joka vuosi voi olla samanlaista, mutta tuntuu, että nämä lumet ovat vielä pitkälle toukokuuhun ja sekös tuntuu mälsältä.. Suunnittelin jopa etelän reissua tai no pikaseen käväs mielessä, tuskin tulee kuitenkaan lähettyä, intoa ei tunnu riittävän tarpeeksi siihenkään. Jotta jospa se innostus löytys vielä jostain tähän loppu talveen.. Toisaalta, mieheni oli jo nähnyt joutsenparitsan, olivat olleet vain ohimenomatkalla itään, Venäjälle ehkä, kun olivat vain lentäneet pilkkijän yli. Muitakin keväisiä pihapiirin lintuja on tullut ruokailemaan lintulaudalle, jokin aika sitten jopa pihallemme olevaa lintupönttöä kävi joku lintu kurkistelemassa, vaan eipä tainnutkaan vielä kelvata kun ei oo sen jälkeen näkynyt.

Vaan eivätpä ne vuodet voi olla velijä keskenään. Lähinnä muistelin viime vuotta, kevät tuli rytinällä.. Vaikkakaan en nyt löytänyt siihen liittyvää hyvää postausta.. Pilkille päästiin vielä huhtikuun lopulla, vaikka oli jo aika sulaa. Minun muisteluissa ei juurikaan pidemmälle yletä, toissa vuotta ei muista sitten millään, siksipä onki niin mukava kun voin itekki tarvittaessa tarkastaa nämä menneen vuoden sääasiat täältä! :)


Etupiha.
Hitaasti mutta varmasti.. Kuitenkin tuntuu, että joka aamu enemmän ja enemmän
ovat lumet tästä sulanneet. Pian tuolta pilkistää, toivottavasti, krookukset ja ja... :)
Takapihassa ei ole vielä toivoakaan. Siellä tilanne ei ole muuttunut sitten viime kerran jälkeen mihinkään.



Tänä aamuna hippastiin koiran kans aamulenkiltä nämä kuvat.
Viime yönä ei ole ollut juurikaan pakkasta, hanki kestää silti koiran
kävellä. Olisihan tuo riemua kiitää pitkin hankia, koira
vaan tulis takas kotiin ehkä joskus.. :)



Hihtamaankin vielä pääsee..



Jonkun tekemä lumikenkäura oli eilen vielä aivan selvä,
nyt se on jo alkanut häipyä..



Salpalinja on lumen peitossa.




Pahoittelut seuraavien kuvien huonosta laadusta,
nämä on niitä hetkiä kun aamulla aattelet, että et tartte kameraa
ja mukana on vain puhelimen kamera.


No tämä on iltakävelyreitin varrella, siellä täällä pilkistelee
jo maata. Pälviäkin siis on, siellä minne aurinko pääsee lämpimästi paistamaan.



Viikko sitten pitkänperjantain iltana, oltiin tulossa reissusta kotiin,
sattumalta, kun kohtalon johdattamana satuin katsahtamaan auton ikkunasta oikealle, ohi vilistävää
metsä- ja peltomaisemaa, ja huomasin aivan tienlaidassa sähkölinjalla istuvan pöllön.
Huudahdin miehelle, että. "Pöllö, pysäytä!" Olihan tuo vähän ihmeissään, että vitsaillekko?!
En vitsaillu, se oli ihka oikea lapinpöllö, ja elämäni ensimmäinen luonnossa nähty pöllö. 
Huikea kokemus! :) Pöllö ei välittänyt kuvaajista mitään, pyöritteli vain päätään puolelta toiselle kovin pöllömäisesti. 



Aiemmin kylvämäni siemenet ovat jo aika päiviä sitten itäneet. Ja ehtineet jo kertaalleen röpsähtääkin.. Jotten luulenpa tai katotaan nyt, mutta näistä ei taida myöhemmin olla enää sanottavaa.. Kävin viikonloppuna lapsuudenkodissani koulimassa tomaatintaimit ja yritän nyt painaa oppini sieltä jälleen, jotka ovat päässeetkin välissä selkeästi unohtumaan... ;), päähän. Hmm, nämä omat kylvökset taitavat olla, nyt noin muutenki ihan liian aikaisin laitettu, kun kevät näyttää viipyvän... joten senki puolesta, laitetaan tämä koko homma uusiksi sitten loppukuusta. Ainoa jos pelastais kehäkukan taimet (kuvassa vasemmalla) ja laittais niille suosiolla, mikäli muistas, Bulmatin kastelujärjestelmän, ostinhan sitä varten viime vuonna uudenkin setin. Näyttää, että pelkkä suihkutus ei riitä. Kuvassa oikealla kesämalvikkikylvös, alkaa olla jo kuihtumaan päin seki. Kaikki muut on kuihtuneet pois.



Kuulkaas, kun vielä sellaisen asian halusin mainita, kun jäin niin miettimään ja hiukkasen harmittelin, kun tuli, joo myönnän.., hätäpäissään tehtyä se viime postauksen haaste. Jotta aattelin, että ketä haastoin, että kun olivat mullekki aika uusia, täysin uusia, niin säikähittäkö te haastetut? Toivon, että ette hirviästi! :) Ja enskerralla luppaan paneutua kysymyksiinkin paremmin, ettei ne ois niin henkilökohtasia! ;)

Tulipas tästäkin postauksesta nyt aivan kamalan apaattinen, kaipuu kevääseen on jo niin kova! Mutta jos se nyt, kuten se vähän näyttää, alkaa ilma lämmetä kovasti, niin saadaan kevät meillekin!


Sitä odotellessa,

 Keväistä viikkoa kaikille! :)

torstai 9. huhtikuuta 2015

3 x haaste, 33 kysymystä ja vastausta, 11 uutta kysymystä..

Olipas haastavaa keksiä jälleen jokin osuva, ymmärrettävä otsikko. No, haastoin itseäni jälleen liikaa. Yksinkertainen on kai parasta! Alkuviikosta vielä väsäsin saamieni Liebester Awards -haasteiden ja niiden tuomien 22 kysymyksen parissa, nyt siihen lisääntyi  vielä 11 uutta kysymystä ja ympään nekin tähän. :) Lienee siis varoituksen sananen paikallan, ihan hiirrrrveeesti on tässä nyt tekstiä, ja vähemmän kuvia, mutta niitäkin.. ;) Kiitos kaikille haastajille!


Pääsiäisenpyhät on nyt tosiaan vietelty ja arkikin aloitettu.... Pääsiäisenpyhät menivät ulkoillen, kuinkas muutenkaan, mikäli säät vain olivat siihen otolliset. Vaikka kaikenlaista säätä pääsiäiseen mahtui, enpäs siis ehtinyt kirjan kantta aukaista juuri kertaakaan. Noista ulkoiluista vähän myöhemmin, nyt tartun jo siis kolmatta päivää tekemääni kolmeen Liebester Award -haasteeseen, jotka sain ihanaksi yllätykseksi Maria K:n Puutarhassa -blogistaBetweenin Rikkaruohoelämää -blogista ja vielä eilenillalla Kurjenkellon Pienen pihan suuria unelmia -blogista. Lupasinkin, että yritän pitää omat keksimäni uudet kysymykset tälläkertaa enempi normiarkissa asioissa kuin, että kyselisin puutarhasta, no, saatan minä muutaman puutarhakysymyksen sinne livautta, jos en muuta keksi! ;) Uusien kysymyksien keksiminen on aina haastavaa!!

Liebester Award -haaste

Haasteen avulla pyritään saamaan näkyvyyttä blogeille, joilla on alle 1000 (!) lukijaa. 
 Ideana on vastata yhteentoista annettuun kysymykseen,
 sekä keksiä itse 11 kysymystä seuraaville haastettaville.
 Haaste pistetään eteenpäin (5-) yhdelletoista bloggaajalle.



Ensin vastailen Maria K.n kysymyksiin:

1. Mikä saa sinut iloiseksi?
Kummilasten touhut, koiran toilailut!


2. Lempijuomasi?
Maito ja vesi.
Jo pienestä pitäen olen ollut maitovasikka. Muistan, kun vielä enoni perheessä oli
lehmiä, sain sieltä aina mukaan ternimaitoa, se oli lapsena suurta herkkua!

3. Kissa vai koira?
Koira. 
Vaikka eläinten ystävä olenkin, niin kissakin käy. :)

Roosa -koiramme on nyt 7 vuotta.
Tämä kuva on otettu muutamia vuosia sitten.

4. Mitä et voi vastustaa?
Herkkusuu! Herkkuja.. ;) Herkut voivat olla myös suolaisia.
Juhlien suolapalat ovat parhaita. Kuten mäti/smetana -juttu, poron kieli, ai että..

5.Mitä kesäsuunnitelmia sinulla on?
Ei kovin suuria. Edelleen olosuhteiden pakosta mennään päivä kerrallaan, 
vaikka se niin kovin kliseinen onkin..
Tokihan minä haaveilen kesäreissusta, realistiset haaveet ovat joko 
pohjois-pohjanmaan rannikoille, Hailuodossa olisi myös joskus kiva käydä tai sitten ylä-lappiin ja mahdollisesti Pohjois-Norjaan (suuri ehkä??) Mutta toiseen suuntaan kuin kuvassa alla..


Tämä kuva läheltä Skibotenia, 2006.

6. Mikä on lempiharrastuksesi tai mitä haluaisit harrastaa?
No nyt varmaan tämä bloggaminen ja blogien lukeminen iltaisin. Sitä oikein odottaa, että
saa hetken omaa aikaa ja se rauhoittaa ja vie ajatukset muualle, kun lukee päivän uudet postaukset lukulistalta. Luonnossa liikkuminen ja luonnon kokeminen omin silmin. Luonnossa liikkumiseen sisältyy paljon eri harrastuksia; kalastus, marjastus, valokuvaaminen jne.
Haluaisin harrastaa joogaa. Olen yrittänyt etsiä itselleni jotain sellaista itselle sopivaa
kurssia kansalaisopiston listalta, se voisi liittyä juurikin johonkin rauhalliseen, itseä kuuntelevaan liikuntaan tai ehkä jopa laulamiseen. Tuohon viimeiseen kerään vielä rohkeutta ja ehkä sitä rahaakin..! ;) Joogaa ei nyt järjestetä kansalaisopistossamme ja muihin kursseihin pitäs mennä aina autolla jne... 

7. Millainen olisi unelma-asuntosi?
Kerään kirjaa (aika hitaasti etenevää..) unelmasisustuksesta
ja asunnosta. Se todennäköisesti olisi jotain vanhahtavaa ehkä, muttei liian ja missään nimessä ei kovin modernia, eikä romanttista, perinteistä maalaishenkeä huokuvaa.


8. Elämäsi suurin saavutus?
Ehkei minulla vielä sellaista ole. Voin olla kuitenkin itsestäni ylpeä opiskellessani puutarhurin ammatin.

9. Minkä kukan/kasvin ostaisit itsellesi?
Haaveilen ainakin rautatieomenapuusta.
Enpäs osaa ajatella, että jos minulla olisi iso piha, punainen tupa ja perunamaa..
se olisi varmasti runsas ja rönsyilevä. Pionikin siellä saisi kasvaa.


Kuva otettu Haapaveden ammattiopiston pihapiiristä 2012

10. Oletko ilta- vai aamuihminen?
Ehdottomasti aamuihminen. Olen aina ollut, illan torkku ja aamun virkku.
Menen aikaisin nukkumaan ja olen aikaisin hereillä.
Aamuisin minulla on hetki omaa aikaa heräillä rauhassa. Aamusta myös päivä on pisin.
:)

11. Lempipuuhasi?
Linkitän tämän tuohon 6. kysymykseen! :)
Juuri nyt tykkään kovasti blogien lukemisesta iltaisin.


* * *

Ja sitten Betweenin kysymyksiin:

1.Oletko kirjoittanut kauan? 
Nyt tuli se 3-vuotta täyteen, että aika nuori vielä
tällä bloggaamisen saralla.
Kirjoitellut noin muuten olen aina, enempi ja vähempi.
Etupäässä runoja..

2. Omistatko kasvihuoneen?
En, mutta haaveissani on sellainen kasvihuone,
jossa voi juoda päiväkahvit ja laittaa sinne myös sisustusjuttuja, sekä
kasvattaa kasveja, jossain määrin.


kuva suomela.fi

3. Harrastatko puutarhamatkailua?
Kyllä ja ei.
Harrastaisin mielelläni enemmänkin,
aika monta estettä siinäkin on..
mm. se iänikuinen raha jne.
Viime vuonna kävin ekaa kertaa pikaiseltaan,
juhlapäivän päätteeksi Avoimien puutarhojen -päivässä (klikkaa linkkiä sinne..)Aikomukseni, tai haaveeni olisi päästä käymään tänäkin vuonna jossakin puutarhassa.
Messuilisinkin enemmän, mikäli ne olisivat vain lähempänä. :)
Joka kesä on tullut käytyä jossain road tripillä, saas nähdä,
pääseekö tänä vuonna mihkään..
Haavena vielä mm. Hollannin Keukenhof.

Yksikään näistä kuvan matkoista ei ole ollut millään muotoa puutarhamatka, 
eikä oikeastaan vielä yksikään tekemäni matka ole ollut puhtaasti puutarhamatka.

Hollannista 5 vuotta sitten, Zaanse Scahns

Lappeenranta heinäkuu 2010

4. Mikä on puutarhasi helmi?
Ouh, onkohan siellä sellaista vielä. 
Olemme asuneet tässä vuokrakämpässä semmoset seittemän vuotta, alkuun
annoin olla puutarhan sillään kuin se oli. Jotain pientä tuli laiteltua ja joka vuosi on kesäkukkia. Pihakutsu- ja pihaneuvojajutun myötä
innostuin taas enempi puutarhanhoidosta ja sitä myötä löysin bloggaamisen
ja innostuin uudestaan valokuvaamisesta.
Viime vuonna puutarha koki täydellisen muodon muutoksen ja
aloitin taistelun pihatataria vastaan. Se on ollut siinä jo paljon ennen meitä ja ulottaa juurensa melko pitkälle jo. Nyt innolla odotellaan että miten uudet kasvit lähtevät kasvuun ja ovat selvinneet talvesta. Että, ehkä sinne ei vielä sellaista helmeä ole muodostunut. Tykkään kovasti tulppaaneista ja innolla odotellaan taas nouseeko sieltä mitään, kun myyrävuosi näyttää olevan aika raju taas..
Lapsuudenkotiin puutarhakoulun päättötyönä rakentamani piha-allas
on minulle sellainen mukava juttu. Olen oppinut paljon siitä kun sen tein,
mitä kannattaa tehdä toisin jne.


Kuva vuodelta 2004, Altaan ympärys on jo paljon rehevämpi ja kasvillisuuskin muuttunut jonkin verran.


5. Kasvatatko itse vai ostatko valmiit taimet?
Kyllä joskus kasvatan itsekin. Lähinnä kesäkukkia ja vihanneksia.
Tilat ovat vain niin turkasen haastavat, että taimista tahtoo tulla honteloita.

6. Oletko käyttänyt ammattilaista puutarhan suunnittelussa?
En ole! Jos itseäni ei lasketa, ehhee.. ;D

7. Puutarhasi ikä?
Jaah, tämä asunto on iältään jo minun ikäinen.., rakennusvuosi -85..
Ja minulle tässä puutarhassa on tullut nyt vietettyä seittemän vuotta.

8. Puutarhoja, joita ihailet?
Kaikki upeat ja runsaat blogipuutarhat,
joita luen. :)

9. Onko puutarha harrastuksesi vai työsi?
Harrastus, ehdottomasti! Työksi siitä ei minulle olisi,
olen tullut siihen tulokseen. Ainoa mitä voisin ajatella puutarha-aiheista
työtä, on haaveeni jonkin sortin kukkakauppa, tai floristin työ..


10. Mitä muuta harrastat? 
Aika pitkälle nämä lukee tuolla oikeassa sivupalkissa, mutta kertaan joitain tähän;
 luonnossa liikkuminen, koira, valokuvaus, leipominen, jos sitä voi harrastukseksi sanoa,
kun leivottua tulee aina, että on kahvipullaa. :)

Pääsiäiseksi leivoin hedelmäpiirakan, piirakan täyteaineessa turkkilaista jogurttia.


11. Jakaako puolisosi puutarhaharrastuksesi?
Ei. Vain jos pitkään ja hartaasti jaksan oikealla hetkellä pyytää, 
sitten saan apua tai 
pyydän rakentamaan, jotain puutarhaan..
Kuten viime vuonna, kukkapenkien mullostus, mullan ja muurhaismättäiden kärräyksessä
oli suuri apu!! Kiitos hälle siittä! :)
Paljon tehdään kyllä myös sitten yhdessä.

* * *

Ja lopuksi vielä Kurjenkellon kysymyksiin:


 1. Noudatatko puutarhasuunnittelussa tarkkaa ja harkittua suunnitelmaa vai menetkö enemmän inspiraation ja fiiliksen mukaan?

En noudata, olen huono piirtämään ja suunnittelemaan etukäteen paperille mittään. Fiiliksen mukaanki varmaan mennään.


2. Onko puutarhassasi jokin vitsaus, josta haluaisit eroon?

No, nyt kun oon viime kesän tapellu sen villintyneen pihatatarin kans, niin oisko se sitten se. Vanha ja hirmu pitkät juuret kasvattunut pihatatari voi teettä työtä enskesänäkin, toivon että ei...

3. Minkä kasvin kanssa olet onnistunut erityisen hyvin?

Jaap, en varmaan minkään kasvin kans vielä erityisen hyvin, että siitä vois mainita. No etupihalla kasvaa hyvin keisarinkruunu ja vuorenkilpi, ja vuorenkilpiä istutin uusia vanhojen tilalle joku vuos sitten, niin ne on lähteny kiitettävästi kasvamaan.


4. Miellyttääkö sinua enemmän runsas ja rönsyilevä tyyli vai selkeä ja moderni tyyli?

Runsas ja rönsyilevä, mutta ei kuitenkaan liikaa, eikä liian modernikaan. Kuitenkin jotain vanhaa ja hillittyäkin, mutta kokeilen mielläni myös uutta, kuten nyt onkin kokeilussa.


5. Jos saisit valita minkä kasvin vaan pihallesi, minkä ottaisit? (Unohdetaan nyt kasvivyöhykkeet yms.)

Vinkkaan tässä kohtaa tuonne Maria K.n kysymykseen nro 9. Rautatieomenpuu.


6. Millaisella kameralla kuvaat puutarhaasi?

Kamerana keikkuu kaulalla (budjetti syistä...) minijärkkäri Olympys Pen Mini E - PM1, haaveissa joskus isompi järkkäri (Nikon tai Canon) ja eri objekteja.

7. Mikä sysäsi sinut innostumaan puutarhanhoidosta?

Lukeepi tuolla oikealla sivupalkissa, mutta veren perintö, harrastusta siihen suuntaan jo pienenä, koulutus sekä nyt myöhemmin Pihaneuvojana toimiminen jo lopettaneessa yrityksessä nimeltänsä Pihakutsut.



8.  Onko tulevalle kesälle tiedossa suuria suunnitelmia puutarhan suhteen?

Todennäköisesti ei tai en ainakaan usko. ;) Viime vuosi myllättiin se ihan totaalisesti, nyt innolla odotellaan kevättä ja kesää, että miten ne uudet taimet lähtee kasvuun.



9. Osaatko olla puutarhassasi jouten ja istuskella vain?

Osaan, helpostikin! Eipä minua muutama (usiampikaan) rikkaruoho saa nousemaan. ;) Mutta joku muu epäkohta ehkäpä... eli kyllä se vaivaa ennen kuin sen korjaan.



10. Koristetarha, hyötypuutarha vai molemmat?

Molempia. On mukavaa olla omavarainen. :) Tällä hetkellä enämpi omassa puutarhassa tuota koristetarhaa.. mutta löytyy sieltä muutama mansikka ja vattuloinenkin. :) Ja vihannespuolella joskus harvoin tomaattia.



11. Mikä puutarhanhoidossa tekee sinut iloiseksi?

Varmaan se on se kun saa ihailla kukkaloistoa, oman käden jälkeä.



Haastan nyt sellaisia blogeja, jotka

ovat itsellekin vielä aika uusia ja tuntemattomampia.
Haaste on voinut jo käydä tai olla käymättä, 
näissä blogeissa, siispä,
en pahastu, jos et nyt halua vastailla haasteeseen! :)

Ja heille kysymykset tulevat tässä:

1. Miten käynnistät aamusi/päiväsi?

2. Mihin paikkoihin veisit ystäväsi, jos he tulisivat käymään kotikaupungissasi/kunnassasi?

3. Tekisitkö jotain toisin jos pystyisit?

4. Aiotko osallistua Avoimet puutarhat -tapahtumaan?

5. Lempi kesäpuuhasi, jos puutarhanhoitoa ei lasketa?

6. Mitä mieltä miehesi on bloggaamisesta ja/tai puutarhahöyrähdyksistäsi?

7. Elämäsi paras asia juuri nyt?

8. Lempi vuodenaikasi; kevät, kesä, syksy vai talvi?

9. Aamu- vai iltaihminen?

10. Puutarhasi paras kohta tai asia?

11. Kaksi tai kolme asiaa, mitkä ottaisit mukaan autiolle saarelle,
jossa ei olisi mitään muuta kuin sinä ja pieni autio saari?

* * *

Matkalla kotiin

Kiharaisina
näen eloni mutkat.
Olen halunnut suoristaa
niitä niin monet kerrat
- yrittänytkin.

Tiedän että tarvitsen
joka ojan, joka kaarteen,
jokaisen kiven ja oksan
joihin kompastun,
muuten olisin liian aikaisin perillä.
Kotini ei ole vielä valmis.

VoimaPuutarha © RunoTalo.net

* * *

Kysyn kysymyksen, olitko elämä tässä,
etsin vastauksen, itkien surun pois -

ja kysyn uudelleen, lohduttaa voi vain yksin se,
joka tietää vastauksen.

Toivon tiellesi tähtiä, enkeleitä,
vapautta. Toivon, että
näemme vielä huomiseen.

Kauas on minun mentävä, että voin nähdä tieni tähtiin.

-pelaguu


Pahoitteluni, jos juuri raapustamani runo oli hieman melankolinen,
mutta sitäpä nuo ovat aina tahtoneet olla, ja tunnelmat
ovat hieman ristiriitaiset ja toiveikkaatkin monen asian suhteen tällä hetkellä,
ei mitään itseä koskevaa... mutta ajatuksia paperille...
Toivon, että en karkottanut sinua ajatuksillani pois ja jaksat yhä uudelleen
ja uudelleen palata blogiini! :)




Hyvää loppuviikkoa ja 

viikonloppuakin jo kaikille!