keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Suloiset suklaawhoopiet

Eilettäin tein sitten suklaawhoopeja. Pitkään jo kaapissa olleista rahkoista, jotka aiemmin näitä varten ostin, tein ne nyt poijes. Nämä olivat yllättävänkin helppoja ja erittäin nopeita tehdä.

Suklaawhoopiet ovat kuppikakkujen uusi tuleminen. Tarina kertoo, että kuppikakut eivät mahtuneet eväsrasioihin, oli tehtävä suloisia pikku whoopeja. Taikinaa ja täytettä voi muokata makunsa mukaan! Ohje on Mitä tänään syötäisiin -lehtisestä.

Suklaawhoopiet

100 g rasvaa
1 1/2 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta (tummaa tai vaaleaa)
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 dl maitoa

Täyte:
1 prk maustettua rahkaa Valio (makea mansikka, vanilja..)
suklaapatukka

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten.
2. Yhdistä kuivat aineet. Seikoita jauhoseos vuorotellen maidon kanssa.
3. Nostele taikinasta ruokalusika kokoisia nöttösiä leivinpaperin päälle uunipellille. Jätä hieman leviämisvaraa.
4. Paista 175 asteessa n. 10-12 minuuttia.
5. Valmista täyte. Sekoita rahkan sekaan rouheaksi raastettu suklaa. Anna whoopiessien jähtyä, ennen kuin täytät ne. Laita täytettä yhdelle kakkuselle ja toinen kakkunen kanneksi. Voit antaa whoopiessien maustua jääkaapissa puolisen tuntia.

Käytin täytteeksi makea mansikka rahkaa, johon raastoin pähkinäsuklaata ja toisena käytin myös vaniljarahkaa, johon raastoin pätkiksen.


8 kommenttia:

  1. Entäs kun nyt pitää vierottautua kaikista herkuista? Muutenhan tuota vois kokeilla ihan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko se on yksi per päivä maistaa! :) Ja sitten kuluttaa sen kovalla reenillä pois, tai yrittää ainakin. :)

      Poista
  2. Tulin vastavierailulle :) Nuo kakkuset varmasti meitin lasten mieleen, joten nappaampa talteen... Ja puutarhaa pitäisi alkaa tyhjästä perustamaan lumien sulattua, niin että sekin aiheena kovasti kiinnostaa, joten taidanpa jäädä lukemaan. PS. Osaatko suositella mulle hyviä puutarhablogeja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain. :) Kyllä voin suositella, ainakin seuraavat tulee näin äkkiseltään mieleen: Hannala (rintamapiha.blogspot.fi), Salainen puutarha (pihapuutarhuri.blogspot.com) ja Saila Roution Saaripalsta -blogi (saaripalsta.blogspot.com). Piipahdapas ainakin noissa!

      Poista
    2. Ja myös Oma piha -lehden Ihan pihalla -blogi on myös hyvä. Varmasti saa paljon vinkkejä! (www.omapiha.info/blogi)

      Poista
    3. Kiitos vinkeistä, käyn jo tänään iltasella kurkkaamassa :)

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥