Hei, täällä taas. Kerron hieman kuulumisia.
Kävimme mieheni ja meidän koiran kanssa pienellä yhden yön minilomalla. Alkuvuosi on ollut henkisestä aika vaikeaa. On tapahtunut paljon ikäviä asioita. On ollut levoton olo, ja olo, että on pakko päästä pois, pakoon ajatuksiaan.
Menimme siis kylpylään ja olimme siellä yötä. Irtiotto arjesta. Tänä aikana, illalla sain elämäni toisen paniikkikohtauksen, johon sain selvyyden myöhemmin, että se oli todennäköisesti paniikkikohtaus, tunne oli kuitenkin epämiellyttävä. Olin päivällä kiikun kaakun että mennäänkö uimaan vai ei. Minulle ei ole koskaan ollut mitenkään luontevaa olla yleisissä tiloissa kylpylässä, siis siellä naisten puolella eikä oikein muutenkaan. On pitkä aika, monta vuotta kun viimeksi olemme käyneet kylpylässä. Tämä päivä alussa sisälsi ikäviä kohtaamisia.. Lopulta päädyin siihen että mennään uimaan, se voisi olla kivaakin, pitkästä aikaa. Huoneessa minulla oli taas levoton olo, puhun silloin paljon, en saata olla paikallaan. Sydän hakkasi. Sauna ja suihkuosastolla olin vähän säikky ja hermostunut. Menin altaille, olin jokin aikaa siinä yksin, pälyilin ympärilleni hermostuneesti, ja pelokkaasti, meni altaan laidalle odottamaan miestäni, tunsin kun yhtäkkiä kehon läpi meni väristykset, saan joskus tuntemuksia, niinkuin iho ei olisi oma, en hätääntynyt kuitenkaan ja sitten menimme vesiputoukseen kun mieheni tuli sinne altaille, putouksessa oli hyvä hieroa selkää, kun sitä on viime aikoina särkenyt, liittyy nukkumiseen. Hetken oltuani putouksen alla, yhtä äkkiä aloin tärisemään, hengityskin oli ehkä jotenkin erilaista. Menin putouksen alta pois laidalle ja mieheni tuli luokseni, otimme toisia käsistä kiinni, mieheni tunsi kuinka sain tärinäkohtauksia. Tiesin, että nyt ei ole kaikki hyvin, olin kuitenkin hämilläni, en tiennyt mitä se oli, yritin hengitellä mutta se ei mennyt ohi. Kukaan ei auttanut minua siinä hetkessä, oli itsekseen mietittävä, että minun pitää tehdä. Uimavalvoja seisoi yläpuolellamme sillalla, hän ei huomannut mitään, ei tehnyt mitään. Lähdimme kävelemään altaalta kuivalle maalle, yritin nousta portaita, jalat tuntuivat kilon painoisilta, raskailta. Kuivalla maalla vielä leukani tärisi. Sanoin että mennään porealtaaseen, sitten se kohtaus meni ohi. Aina ei tarvi olla laukaisevaa tilannetta. Mutta tässä ilmeisesti oli se edeltänyt epämiellyttävä tilanne ja epävarma olo altaalla, pelon sekaiset tunteet, ajatuksia, joita ei tunnista omaksi. Riittänkö minä, en kelpaa sellaisena kuin olen jne. On vaikea hyväksyä itseään sellaisena kuin on. Mutta reissu oli ihan mukava, ja siinä on hyvääkin että se kohtaus tuli, meni monta vuotta, että aloin ymmärtämään, että mitä nämä on. On elettävä näiden kanssa ja muidenkin on hyvä ymmärtää minua. Ja minäkin ymmärrän itseäni paremmin, mutta koskaan ei voi olla täydellinen, kukaan ei ole täydellinen. Näiden kahden paniikkikohtauksien välillä on aikaa vuosia, mutta kun aloin miettimään asiaa, ja ymmärtämään, huomasin, että olen saanut paniikkikohtauksia näidenkin välillä. Yleensä autossa, illalla, väsyneenä, silloin ei ole ollut laukaisevaa tekijää periaatteessa. On tullut pakokauhu, on pakko päästä ulos, ei saata olla paikallaan. Näiden "kohtauksien" myötä olen alkanut pelkäämään autolla matkustamista tai todella pitkiä matkoja. En ole tunnistanut, niitä silloin paniikkikohtauksiksi, mutta nyt huomasin, kun kerroin näistä terapeutilleni, että minulla on todennäköisesti paniikkihäiriö. Sitten elän myös jatkuvasti pakko-oireiden kanssa, lähinnä asioiden varmistelua ja teen asioita, jotka on ihan hölmöjäkin, siksi ettei tapahtuisi mitään pahaa, tiedostan sen kokoajan kuitenkin, että vaikka en tekisi tai tekisin voi sattua silti mitä vain..
Sitten minulla on myös tunnesäätelyn vaikeus. Kuljen tällä hetkellä terapiassa, jossa näitä käsitellään, olen kulkenut yhteensä n. 5 vuotta terapiassa, eikä tämä terapia ole omalla paikkakunnalla, sinne on meiltä matkaa puolitoista tuntia. Terapia on joko kerran viikossa tai joka toinen viikko. Kerron näistä siksi, että minua ymmärrettäisiin paremmin ja että saisin ja muut saisi vertaistukea. Toivottavasti jaksoit lukea loppuun asti, en laita nyt tähän kuvaa, tämä riittäköön näin. Minulla on muuten nyt uusi sähköposti osoite, se on: jonna.uutela@gmail.com