perjantai 17. toukokuuta 2019

Ruukkupuutarhan suunnittelua - vinkkejä

No niin, eilen meillä oli asukastoimikunnan kokous, jossa jäsenenä kysyin apuja ja sitä, että aletaanko rakentamaan kivijalkojen viereen niitä sorajuttuja ja poistaisko ne tosiaan tuon etupihan kukkapenkin, niin saisin alkaa rakentamaan siihen ruukkupuutarhaa. No vastaus oli kielteinen, tai siis en saa siihen apuja, kun ei ole taloyhtiön istutuksia, niin täytyy kaivaa itse kukat pois ja asentaa sora. No eipäs siinä mitään, näin täytyy tehdä, jos vain saisin jostain sen soran siihen. Mies lupasi olla mulle apuna, tai ei suoraan, mutta siitä keskusteltiin.

Mutta sitten mietin tosiaan, että eihän siinä ole nyt kuin sitä vuorenkilpeä, saniaisia ja keisarinkruunuja ja nää jälkimmäisenä mainitut kasvaa kitusasti jo, ovat niin vanhoja. Ja ainoastaan tuolla vuorenkilvellä on isot juuret. Eli kysymys onkin, että kuinka paljon sitä joutuu kaivamaan pois, kuinka iso kolo siihen tulee? Meillähän on ollut nyt siis keskustelua siitä asukastoimikunnassa, että kukkapenkkejä ei saisi rakentaa kivijalkaan kiinni. Meillä sellainen oli tässä etupihalla kun tähän muutettiin ja minusta se on ollut kiva. Tänä keväänä vain havahduin siihen, että mitä jos sittenkin ottaisi sen pois ja rakentaisi siihen ruukkupuutarhan. Mutta, kaipaisin kovasti vinkkejä sellaisen rakentamiseen. Siis olisin ikikiitollinen vinkeistä. Tarkoitus olisi tehdä ruukkuhankintoja Kodin Terrasta, mahdollisesti jo tulevan viikonloppuna. Se lähin Kodin Terra sijaitsee meiltä semmosen parin tunnin ajomatkan päästä, joten ihan joka viikonloppu ei tule lähettyä, mutta nyt olis ehkä käyntiä, niin hankkisin jo samalla, mutta mitä ja minkälaisia ruukkuja? Ja kysymys on myös, että minkälaiset kasvit ruukuissa menestyy, voiko niihin laittaa esimerkiksi perennoja? Vuorenkilpeä? Saniaisia? Mitä? Muutakin kuin vihreää, eli persiljaa ja salaattia ja tämmösiä. Mitä muuta?

Laitan tähän alle kuvan, kohteesta johon olisin rakentamassa ruukkupuutarhaa. Ja sitten laitan myös kuvia mahdollista ruukuista mitä siihen suunnitelin, niin kommentoikaa mikä tai mitä ruukkuja siihen laittaisin. Ja miten tälläinen sora siihen asennetaan, eli pitääkö olla jokin kangas alle ja sitten sora päälle? Mittailen ehkä tilan myöhemmin, jos tarvetta ilmenee, niin ilmoitan tännekin.



Tässä ruukkuvaihtoehtoja. Numeroin kuvat, niin on helpompi kommentoida.


Ruukku nro 1. Näitäkin on eri kokoja. Tämä on kokoa 34x21x18cm. Sitten on myös isompia.
Näihin tälläisiin puulaatikoihin olen ihastunut ja niitä olenkin tähän mennessä
löytänyt lähinnä kirpputoreilta.


Ruukku nro 2. Tätäkin ilmeisesti oli useampaa eri kokoa, mutta koko mitä katsoin 
tähän oli: 29x12cm. Kevytsementtiä on tämä.

Ruukku nro 3. Polyrottinki ruukkuja on eri kokoja, halvin mitä katsoin on koko: 28x45cm


Ruukku nro 4. Entä mites tämmönen? Tämän koko on: 31x19cm



Tässäpäs jotakin, kiva jos kommentoit! :)

6 kommenttia:

  1. Jopas pistit vaikeen kysymyksen. Hyvännäköset vuorenkilvet.
    Hei, tuli mieleen, että mitäs niillä muilla on seinän viereen laitettu. Onko taloyhtiö sanonut että mullat pitää poistaa, ja mitä muut tekee. Minusta taloyhtiön pitäis tehä ne rakennuksen reunankaivuut ja kiveykset yhtenäisesti, monessa paikassa tekevät, vaikka ois omistusasuntokin.
    Itse jos oisin, niin en hirveesti laittas rahaa vuokra asunnon seinänvieruksen laittamiseen. Irtonaiset ruukut on sitten eri asia, ne voi siirtää paikasta toiseen.
    Sehän riippuu miten jaksaa niitä hankkia ja miten niihin mullat hankkii. Pienissä ruukuissa tuskin monivuotiset pärjää ulkona. Onko säilytyspaikkoja sitten mihin laittaa ne talveksi, vai kestääkö talven ulkona. Pohjassa pitää varmaan olla reikiä,ettei sadevesi jää siihen.
    Hienoja istutuksiahan noihin kaikkiin ruukkuihin voi tehdä. Alimmainen on nätti kyllä, liekö miten painava? Vois ihan puiset tehdä itekki, jos niin ois helpompi hankkia.
    Eipä tästä paljon vinkkejä tullut sulle. Hyvää jatkoa suunnitteluun!

    VastaaPoista
  2. Penkkiä ei saa kivijalan viereen laittaa...jokun kapilaarinkosteuden takia...tai jonkun kosteuden, joka siitä voi nousta talon rakkenteisiin..:)
    Alimmainen ruukku olisi minun mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Tästä on nyt keskusteltu toimikunnassa. Yksi jäsen toi asian aiemmin esille ja nyt kysyin että aletaanko asialle tehdä jotain, ilmeisesti ei aleta. Tämä penkki oli jo tässä kun tähän muutimme.

      Poista
  3. Jonkinlainen kivetys ja eristys tuohon seinän viereen varmaan pitäis olla, en tiedä tarkemmin mikä. Ruukuissa voi kasvattaa ihan mitä vaan. Kirjastosta löytyy varmasti kirjoja aiheesta ja nettikin on niitä pullollaan, eli mielikuvitus on rajana.
    Olikos tuo aurinkoinen vai varjoinen paikka, sitten määräytyy kasvit sen mukaan.
    Itse tykkään myös tuosta ylimmästä laatikosta, siihen sopis oikein hyvin yrtit ym. Kivaa vaihtelua saa myös erilaisista ja -kokoisista ruukuista, joissa on joku yhteinen juju.

    VastaaPoista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥