Tulppaanien ja krookusten sipulit olen jo ehtinyt istuttaa maahan, syyskuun loppupuolella. Sipulit hankin lähimarketista kuten viime vuonnakin. Ajatukseni kyllä oli, että olisin hankinut ne nettikaupasta, yhdessä karpalon taimien kanssa, mutta en ole vieläkään löytänyt nettikauppaa joka myisi karpalon taimia. Karpalon taimia tuottava Peuraniemen taimisto myy niitä, mutta postikulut olisivat tulleet aivan liian huimiksi muutaman euron taimille. Eli vieläkin siis etsinnässä myös karpalon taimia myyvä nettikauppa, vinkkaa minulle, jos sinulla on sellainen tiedossa. Olisinpa enemmän kuin kiitollinen!
Aika tylsät ovat tämän vuoden tulppaanisipulihankintani. Ajattelin, että en nyt rahallisesti niihin niin paljon panosta, kun parina aiempana vuonna tulppaanien- kuten krookuksienkaan sipulit eivät ole nousseet. Nyt kokeilen näillä.
Tulipa Triumph Mixed ja Crocus Vernus mixed
Toivottelen jo kaikille hyvää viikonloppua ja sen odotusta!
Voi että täällä ei lähikaupoissa ole ollut tulppaanin sipuleita ja niimpä jäin niistä paitsi,kunnolla en ole kyllä etsinytkään.Kivaa että löysit noin upeita sipuleita.
VastaaPoistaKiitos eräskaksikko. Täällä on markettipäälikkö ahkera puutarhuri niin ehkäpä siksi meillä on paljon puutarha valikoimaa lähikaupassa. Mukavasti oli valinnan varaa tulpuissakin. Oli myös yksittäisiä lajikkeita, nyt otin sekoitukset. Nopeasti tekivät sekoitukset kaupan, oli enää viimeinen pussi tulppuja, kun menin näitä ostamaan.
PoistaUpeita sipuleita. Minäkin istutin syyskuun alussa 160 sipulia. Odotan kovasti toukokuussa alkavaa vuorotteluvapaani toista jaksoa :D
VastaaPoistaKuvassa näyttävät upeilta, toivottavasti minunkin penkissäni ensi kesänä. Huh, sinulla on ollut istutusurakka, mahtava määrä!!
PoistaMinäkin innostuin taas piilottelemaan tulppaanin ja laukan sipuleita kotiinja työpaikalle. Viime talvi vei niitäkin harmillisesti, toivottavasti nyt onnistaa. Mukavan syksyistä viikonloppua sinullekin!
VastaaPoistaKiitos eeviregina! Toivottavasti molemmilla onnistaa.
PoistaTais jäädä minultakin istuttamatta, vaikka oli tarkoitus. Ei taida enää olla kaupoissa sipuleita. Eikä ihmeemmin pääse niitä etsimään. Kiva kun löysit nuo sipulit, nättejä ovat.
VastaaPoistaKiitos emilie! Olen niin vähän ehtinyt lukea blogeja, toivon että sinulla on kaikki muuten hyvin. Kiitos! Perusvärejä sipuleissa, ei mitään erikoisia tällä kertaa.
PoistaMinulla on ihan samoja sipuleita:)
VastaaPoistaMukavaa kuulla! :)
Poista