perjantai 21. lokakuuta 2016

Ensilunta

Maanantaina meille satoi virallinen ensilumi. Sitä juuri ja juuri oli ehkä sen sentin verran, mitä tarvitaan viralliseen määritelmään ensilumesta. Koko päivän se lunta nakkeli, jossakin uutisessa oli että se olisi ollut räntäsadetta, mutta kyllä se ihan lunta oli. Tiistaihin mennessä se oli sitten jo sulannut pois.

Meillä täällä Itäisessa Lapissa on ollut mukava lämmin syksy, harmi vain sen ruskan kun ei siitä juurikaan sitten ollut. Yhtään kaunista kuura-aamua en ole ehtinyt kuvaamaan, niitä on ollut vain yksi tämän syksyn aikana. Se kertoo siitä että syksy on ollut lämmin, eikä ole juurikaan ollut yöpakkasia. Satunnaisia yöpakkasia on aina, mutta ei niin paljoa, että olisi kuuraa maassa. Sumua on ollut senkin edestä, mutta sitäkään nyt en oikeastaan ole ehtinyt kuvaamaan. Sen sijaan ensilumen jälleen kuvasin. Tässäpä näitä otoksia iltakävelyltä.

On se aina mukavaa pieni lumi. Vaikka en talvesta tykkääkään ja luntakaan ei paljoa tarvisi tulla, ja leutokin se saisi olla, niin mukavasti valostuttaa.


Takapihalla hentonen lumikerros



Poimulehti



Kelkkareitin merkki makaa sillalla






Junginlampi




Junginlampeen virtaava pieni puro



Hyvää viikonloppua ja raikkaita syyspäiviä kaikille!

20 kommenttia:

  1. Hiljalleen alkaa talvi hiipimään, aikas kuulakkaan kauniilta näyttää! Lumi valaisee kauniisti tummuvaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että talvi saattaa tänä vuonna tulla meille myöhemmin kuin normaalisti. Joten pysyvää luntakin saahaan varmasti vielä odotella, tänään sateli vettä. Jos on kylmempää, tulisi se lumena.

      Poista
  2. Katselen mielelläni tältä etäisyydeltä. Maltan kuitenkin odotella vielä jonkin aikaa lähituntemusta. Kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi on niin pitkä, että jovain sitä lumessa tarpomista mielellään oottelee pidempään. Kiitos!

      Poista
  3. Lumi kyllä valaisee upeasti maisemaa ja kauniistaakin. Talven tuloon on taas alistuttava, vaikealta vähän tuntuu.

    VastaaPoista
  4. Oi että, ihanan näköistä! Toivottavasti mekin saadaan ensilumi pian. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä se jo aivan näinä päivinä tulee tai ensviikonloppuna, silloin lupasi taas sateita. Kylmää lupasi jo täksi viikonlopuksi tänne.

      Poista
  5. On valoisaa, kun on hieman lunta maassa. Meillä maa mustana, kuuraa aamuisin, onneksi ei ole loskaa.

    VastaaPoista
  6. Onpa kaunista. Odotan lunta, että luonto saisi valoa.

    VastaaPoista
  7. Kyllä ensilumi on aina kaunis,meille satoi tänään vähän lunta mutta se suli heti pois,no talveahan tässä odotellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä se suli täälläkin. Talvi tulee vaikka sitä ei niin toivoisikaan ja odottaisi, aina se sieltä tulee.

      Poista
  8. Parempi on maisema kun saa ohuen lumikuorrutteen. Tervetuloa talvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä maisemassa juuri vikaa ole vaikka ois ilman luntakin. Odotellaan vielä talvea!

      Poista
  9. Maisema kaunistuu heti kun tulee lunta. Toivottavasti tänä vuonna tulee kunnon talvi pakkasineen, eikä sellaista kosteata loskatalvea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen loskatalvi onkin inhottava. Toivottavasti saatte kauniin talven. Välillä sitä vaan toivoo täällä pohjoisessa jossa aina on paljon lunta ja kovia pakkasia että sais olla joskus leudompaa ja vähemmänki lunta. Loskatalvea en minäkään toivo.

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥