Aamu lammella..

Ilma on syksyisen kolea. Vaikkakaan se ei nyt niin kovin poikkeavaa mielestäni meillä tähän aikaan ole, näytti lupaavan jatkollekin samanlaista koleaa säätä. Kuluneen viikon aikana viimeisetkin rippeet lumista ovat saaneet kuitenkin kyytiä kovien vesisateiden ansioista. Lehtipuissa näkyy jo pienen pienet alut. Tänä aamuna pääsi jo käymään läheisellä lammella. Josta saitte viime vuonna lukea useamman postauksen, esim. tämän kevätpostauksen tai syksypostauksen. Luonnon kiertokulkua on mukava seurata, vaikka sitten juurikin täällä lammella, Junginlammella.

Sulamisvedet ovat jo jonkinverran laskeneet, 

nyt pääsemme kulkemaan tuttua reittiä.

Tuttu vesilintupariskunta, telkät, olivat palanneet lähes sulaan lampeen. Kalevalassa kutsutaan telkkää, sotkaksi. Veikkaan, vaan en tiedä varmaa ovatko ne samat linnut kuin aina joka vuosi. Ne ovat jälleen palanneet. Seuranaan heillä oli jokin pienempi vesilintupariskunta, ruskean täplikkäitä. Ne pyrähtivät oitis lentoon, kun siirryimme koiran kanssa lammen toiselle puolen. Niistä en ennättänyt saamaan kuvaa. Lieneekö nekin samat kuin viime vuonna, joiden lajia arvuuttelin tuolla aiemmin linkkaamassani kevätpostauksessa. Nyt ajattelin niiden olevan liroja, vaan en tiedä pesävätkö nekään täällä. Myös telkkäpariskunta oli arka. Ne siirtyivät hiljokseen toiselle puolen rantaa, kun kiersimme lammen niin, että olisin päässyt vastarannalle kuvaamaan lähemmin, kun kameranzoomi ei ihan riitä. Googlasin että telkät ovat muuttoaikaan hyvin valppaita ja varovaisia, sen sain huomata kyllä. Ja niinpä nuo taitavat olla, arkoja muutenkin. Sen sain huomata eilen, kun ajelimme Kiveskosken ohi, Kuusamossa.

Kiveskoskella vesilintujen joukko pyrähtää lentoon.

 Tulvavedet ovat täällä matalalla.

Joutsenien kokoontuminen Nissinjärvellä, Kuusamossa.

Palaamme tähän aamuun ja Junginlammelle. Telkkäpariskunnan naaras pyrähti oitis lentoon, kun olimme ennättäneet vaihtaa puolta, koiras uiskenteli hiljokseen vastarannalle, juurikin siis sinne mistä aivan äskettäin tulimme. Aikani lammella odottelin lintujen ilmaumista paikalle, toivoin ja odottelin.. Kunnes takaani alkoi kuulua haukan kiljahtelu. Varpushaukka olettaisin. Aikani kattellessa näin sen istuvan puun oksalla. Aloin lähestyä sitä, vaikka vielä oli kovin kaukana.. ottaakseni paremman kuvan. Silloin se pyrähti lentoon ja aivan meidän pään yläpuolelta, raakuttaen mennessään.. Häkellyin tilanteesta ja luulin sen olevan korppi, joten kuvan räppääminen jäi sitten siinäkin. Lammen päällä lenteli myös korppeja, ja muiden kevätlintujen kaunis laulu kuuluu sateisen raikkaassa luonnossa. Katsahdin lammen sivulle, toiselle rannalle, huomaan siellä oletettavasti telkän pöntön, pöntön reikä on mielestäni kuitenkin pienempi kuin telkänpöntössä, vesilinnulle kuitenkin, enkä ole varma pesiikö siinä ketään. Samassa huomaan vaalakan poron kävelevän puiden siimeksessä, lähestymme sitä hiljaa ottaakseni ainakin nyt siitä kuvan.

Lähestyn telkkää varoen, katson ensin hiljaa puiden takaa..

Luonnon havainnointia.. siirrymme vastarannalle.

Vastarannalla. Telkkä kuvassa vasemmalla, valko-musta väritys. 

Kuva kertoisi toki enemmän kuin tuhat sanaa, mutta tälläkertaa tyydymme tarinaan ja muutaman kuvaan linnuista ja luonnon hetkistä joihin törmäsin ja sain talletettua. Koska vielä on uusia aamuja, uusia hetkiä lintujen kanssa.. Luonnon monimuotoisuus ja rikkaus, runsaus hämmästytti ja ihastutti minua jälleen.

Katkelma Kalevalasta kun, Ilmatar laskeutuu veteen ja tekeytyy veden emoksi. Sotka munii hänen polvelleen. Munat särkyvät ja palasista syntyy maailma. Väinämöinen syntyy veden emosta. 

Kului aikoa vähäisen, pirahteli pikkaraisen. Tuli sotka, suora lintu;   lenteä lekuttelevi 
etsien pesän sijoa, asuinmaata arvaellen. Lenti iät, lenti lännet, lenti luotehet, etelät. Ei löyä tiloa tuota, paikkoa pahintakana, kuhun laatisi pesänsä, ottaisi olosijansa. 
Liitelevi, laatelevi;    arvelee, ajattelevi:
"Teenkö tuulehen tupani, aalloillen asuinsijani? Tuuli kaatavi tupasen, aalto vie asuinsijani." Niin silloin ve'en emonen, veen emonen, ilman impi, nosti polvea merestä, lapaluuta lainehesta sotkalle pesän sijaksi,  asuinmaaksi armahaksi.
Tuo sotka, sorea lintu, liiteleikse, laateleikse. Keksi polven veen emosen sinerväisellä selällä; luuli heinämättähäksi, tuoreheksi turpeheksi. Lentelevi, liitelevi, päähän polven laskeuvi. Siihen laativi pesänsä,   muni kultaiset munansa: 
kuusi kultaista munoa, rautamunan seitsemännen. 

Hyvää helatorstain jatkoa kaikille

ja tulevaa viikonloppua - Sateisesta Itä-Lapista! :)

Jään odottelemaan ilmojen lämpeämistä - ja uusia

hienoja kohtaamisia luonnon kanssa.