maanantai 23. maaliskuuta 2015

Auringonpimennys

Tältä se näytti minun kameran linssin läpi kuvattuna. Olimme silloin Posiolla, ilma oli aika kehno. Sateli lunta ja räntää.. Ei oikein huvittanut sitten lähteä retkeilemään, vaikka se oli suunnitelmissa. Sen sijaan, juuri kun auringonpimennys oli sitten voimakkaimmillaan, ilma selkeni, tai niin, että aurinko pääsi juuri sopivasti pilvien lomasta näyttämään tämän pimennyksen, muutoin sitä ei saattanut katsoa ilman tarpeellisia välineitä, eikä siis pidäkään katsoa. Päivänvalo oli tuolloin kelmeän siniharmaata, aivan kuin olisi ollut ilta ja ilta alkanut hämärtyä, hieman liian aikaisin siis vain.

No, jälkeenpäin kuulin sitten uutisen, että se voi vahingoittaa kameraa, kun kuvaa aurinkoa, kameran linssiä. Vielä se kyllä ihan toimii.. luulen, että on kysymys jostain kuvan laatuun liittyvästä..



Nyt on sitten koettu kaikki taivaalliset energiat, revontulinäytökset, auringonpimennykset ja kevätpäiväntasaus ja kaikki lähes yhtäaikaa.. Kohti kesää mennään! Vielä on viikko aikaa osallistua arvontaan, viikonlopun aikana olikin tullut kivasti lisää uusia osallistumisia! Hienoa, kiitos kaikille! :) 

 Ilmat näyttää muuttuneen, taivas tarjoili meille uuden hennon valkoisen lumikerroksen viime yönä. Uusi lumi on kauniin puhtaan valkoista, puiden oksilla!

Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

14 kommenttia:

  1. Sieltähän se aurinko pilkistää, kuin kuunsirppi pilvien lomasta. Tosiaan, monenlaista on nähty lyhyen ajan sisällä. Revontuliakin olisi ollut tarjolla lähes joka yö, mutta pilvet rajoittivat näkyvyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, aivan kuin kuun sirppi. Vaikuttava näky ja kokemus.

      Poista
  2. Jospa se tuo pilviverho suojaakin linssiä, meillä paistoi ihan pilvettömältä taivaalta.
    On se kyllä hieno kokemus, ihan selvästi kylmeni ja pimeni kun meni melkein "päälle" tuo kuu.
    Viime yönä tuli lunta vähän ja tänä päivänä sitten jo enemmän. On kovasti liukasta täällä jo tielläkin. Joillain on kuulemma jo kesärenkaat. Huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin en tiedä, olisi mielenkiintoinen tietää vahinkoittaako samalla tapaa kameraa kuin silmää, kun katsoo aurinkoon. Kun ainahan sitä aurinkoa on kuvattu!

      Poista
  3. Minulta on jäänyt niin revontulet kuin auringonpimennyskin näkemättä. Ensimmäisestä sain tietää liian myöhään ja toiseen ei ollut välineitä. Täällä Turussa oli tosin pilveäkin, joten ei se olisi kunnolla näkynytkään (...sanoi kettu pihlajanmarjoista... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilviä oli tuollakin, mutta juuri silloin repesi taivas sen verran kun oli voimakkaimillaan, ja pilviverhot peitti sopivasti aurinkoa, että uskalsi pikkusen paljaallakin silmällä vilassa.. :D

      Poista
  4. Sinä sait kuitenkin kuvan auringon pimennyksestä. Minä en edes yrittänyt kuvata. Katselin alkupimennystä autosta ja muistelin samalla joskus -60-luvulla ollutta pimennystä.
    Kohti kesää mennään, mutta hitaalla. Lunta tuli meille ainakin lisää noin 20 senttiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sain kun se sopivasti matkan varrelle sattu, en siis ollut yrittämällä yrittämässä, tien päällä oltiin ja kamera sattu olemaan matkassa, pysähdyttävähän se oli kuvaamaan ja kattelemaan. Moni muukin oli samalla asialla. Hitaasti mennään.. mutta kun kevät tulee se tahtoo tulla rytinän kans. Viittasin tuolla kesään menolla siihen, kun viikonloppuna alkaa jo kesäaika! :) Lunta on tullut kyllä... jotain 10-15cm, viime yönäkin on satanut.

      Poista
  5. komean näköinen! Täällä oli melko pilvistä, joten minulta pimennys jäi näkemättä.

    VastaaPoista
  6. Upea kuva ja hetken tallentaminen.

    VastaaPoista
  7. HIenoa, että kuvasti pimennystä. Minulla ei tullut mieleenkään. Tosin olinkin töissä sisätiloissa..

    VastaaPoista
  8. Kiitos teille muillekin, oli huikasevaa kokea tuo ihmetys. :)

    VastaaPoista
  9. Hieno muisto tuosta historiallisesta hetkestä. Tällaista ei usein tapahdu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ei, seuraava kuulemma vuonna 2100. Kiitti! :)

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥