Sillon ku ei ole oikein mitään sanottavaa eikä kerrottavaa, on keksittävä tikusta asiaa. Siis asiaan. Nyt kun ulkona saatika sisälläkään ei ole mitään kuvattavaa, ei ole mitään kerrottavaa. Mutta silti haluan jotain kirjoittaa.
Olen saanut, harmiksenikin, lukea eri blogeista kuinka kevät etenee huimaa vauhtia ja puutarhatyöt ovat aluillaan. Täällä Pohjoisessa se on tällä hetkellä vielä haave vain. Tosin ilma enteilee jo kovaa vauhtia kevättä, kevään tuloa. Linnut livertää, mittari on 2 astetta plussan puolella, on liukasta ja välillä käytiin jo loskallakin, ilma on harmaa, lumet tulevat katolta. Metsässä on paljon vähemmän lunta kuin meijän takapihalla, mutta se on aina niin. Joissain paikoin nurmikkoa näkyy, muiden pihalla, ei meidän, tietenkään. Meijän takapihalla on n. reilut 50cm, metsässä 10-20cm, noin arviolta.
Sen sijaan alkukevään pakkaset ja auringon paisteet ovat muisto vain. Pari päivää takaperin aurinko sentään vähän pilkahteli puiden takaa. Täällä ollaan lähinnä ihmeissään tästä sääilmiöstä. Kuten myös siis aikaisesta kevään tulosta. Lähinnä kuuluu pelästyneitä huokauksia, "Joko se lumi jo nyt sulaa pois? " Itsellänihän on kaksi jakoiset tunnelmat. Jotain pientä puutarhajuttua voisi jo alkaa ehkä tekemään..
Sisälläkään ei ole siis mitään kuvattavaa, koska kukkia ei ole tullut nyt ostettua, jospa tulevana naistenpäivänä 8.3 saisi jotain kukkasia. ;)
Jotain toiveita siis keväästä olisi ja jotain odotettavaakin.. Nimittäin
Tuija ja
Katja ovat suunnittelemassa puutarhabloggaajien kevättapaamista Espoon suunnille. Alkuun ehkä jo ajatuksen hylkäsin, mutta mitä pidemmälle kevät etenee, saattaa olla että lähdetään Helsingin suuntaan, juurikin tuolloin. :)
Käyhän ilmoittautumassa puutarhabloggaajien kevättapaamiseen, joka järjestetään 24.5.
Olen myös iloisesti yllättynyt arvontaan osallistuneiden määrästä. Nyt jo n.30 kommenttia. Kiitos niistä, jo tässä vaiheessa! Vielä on aikaa osallistua näiden mukavien juttujen arvontaan. On mukava kuulla teistä ns. "tausta" lukijoista. Suurella ilolla Teille tämän keväisen arvonnan järjestän. On myös mukava päästä osallistumaan eri blogien arvontoihin.
Tästä pääset osallistumaan arvontaan, joka kestää aina sinne....
21.3 asti.
Käykäähän osallistumassa arvontaan ja tapaamiseen, vielä ehtii..
Lunta sitten löytyy, toivottavasti ei enää toukokuussa.. ;) Laitetaanko pikapakettina sullekin tulemaan?
Niin ja mistä tuo otsikko sitten tulee.. No jokainenhan voi sen ajatella
miten päin vain haluaa. Mutta tarkennuksena, hain sillä
lähinnä jälleen näitä tilanteita joissa on koira ja kuvaaja.. Ja aina se
ei ole niin yksioikoista.
|
2.3.2014 |
Kontrasti; eka kuva on otettu 31.1 ja viereinen 7.3. Tosin bloggeri muuntelee taas vähän värejä, ja puut näyttävät vihreämmiltä kuin oikeasti ovatkaan.. Kuvat ovat kuitenkin suunnilleen otettu samasta paikasta. Kova tuuli, joka on nyt ollut jo ainakin toista päivää, on lennättänyt polulle puunroskaa.
Kevätpörriäisen purema.. vai valokuvaukseen suivaantunut lenkkikaveri?
Ihanaa Naistenpäivän viikonloppua,
Teille ihanat bloginaiset!
♥