Ilma jatkaa lämpöistä olemustaan. Odottelen kukkasipuileita saapuvaksi, että pääsee taas möyrimään puutarhaan. Odottavan aika on pitkä! Sillä välin voinkin herkutella. Callunoita kuitenkin on nyt ostettu ja niitä pääsee tässä istuttelemaan ja muitakin syyskukkia. Lehdet varisee uhkaavasti. Sanotaan, että lumi ei tule, jos on lehti puussa. Saas nähdä miten käy, kun koivu on vieläkin kahella värillä, on vihreitä lehtiä sekä keltaisia samassa puussa. Keltaisia ne jo varistelee ja pihlajat ja haavan lehdet varisevat myös.
Ohjettapa tulee tässä.
Mustikka-vadelmapaistos eli Kuningatarpaistos
2 kananmunaa
1 dl sokeria (voit laittaa hieman vähemmänkin)
100 g margariinia sulatettuna
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl kookoshiutaleita (voi jättää myös pois, mutta oli kyllä aivan ehdoton, tuo oman makeutensa paistokseen)
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
n 6 dl vadelmia ja mustikoita
1 rkl perunajauhoja
1/2 dl sokeria
1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää muut aineet hyvin sekoittaen.
3. Voitele uunivuoka. Vinkki: Voit tehdä paistoksen joko yhteen isoon vuokaan tai muutamaan pieneen.
4. Kaada uunivuokaan sulatetut marjat, joihin olet sekoittanut perunajauhon ja sokerin.
5. Kaada taikina marjojen päälle.
6. Paista 200 asteessa 20 minuuttia. Tarjoa jäätelön kanssa. Vaihtoehtona vaniljakastike sopii myös.
Joskus kyllä käy niin, että lumi tulee kun lehti on puussa. Muutama vuosi sitten kuvasin Etelä-Savossa lumen peittämiä keltaisia koivuja.
VastaaPoistaKiitos leivontaohjeesta ;)
Katsotaan miten käy, jännityksellä odotamme koska ensilumi sataa, vaikken sitä kyllä toivo. Syksy ja lämpö saisi jatkua, jatkua..
PoistaMuistelen samaa, mitä Seita. Lumi saattaa tulla, vaikka koivussa on lehti. Parina edellissyksynä tänne on lumi tullut jo lokakuun alussa, eikä sulanut tyystin pois, ennen kuin seuraavan keväänä.
VastaaPoistaSyksyn lehtiä jo lentelee, mutta on vielä puissakin ja sää oikein mukavaa ulkoilusäätä.
Herkullinen leipomus. Minullakin on nyt marjoja, voisin vaikkapa kokeilla reseptiäsi.
Hatarapää ei muista mittään semmosia! Saas tosiaan nähdä miten käy. Uhkaavasti näytti ennuste viilenevää. Ja taitaa olla että ne vanhat uskomukset eivät pidä paikkaansa näissä ilmastonmuutoksen kourissa.
PoistaHerkut on hyvä kuluttaa pois sitten salilla! :)