keskiviikko 7. elokuuta 2013

Rajamaa, Äijäkoski ja Muonion kirkko

perjantai 2.8.2013

Megan - geokätköilyn suurtapahtuman - viides päivä, meille toinen päivä megassa ja Muoniossa. Aloittelimme aamun rauhallisesti, aamupuroa syöden ja hieman lepäilleen ja tietenkin geokätköjä tutkien. Perjantaina jalkauduimme luontoon. Eksyimme kätköilyn merkeissä, tietenkin, Ruotsin puolelle, rajalle ja Äijäkoskelle ja takas vielä Jerissieppiin. Jäihän siellä vielä edellisillan Poronkusema -kätkön löytymättä jääminen niin sieppaamaan. No sittenhän se löytyi ja pyörähimme myös Torassiepissä samalla reissulla, kun lähellä oli.

Aamu valkesi hyvin sateisen oloisena, iltaa kohden se jo hieman kirkastui ja lämpesi. Aloitimme päivän luontokohteisiin tutustumisen Ruotsin puolelta, rajan takaa, Rajamaan retkeilykeskuksesta. Rajamaalla ei nyt muuta käytykään kuin vain kätköilemässä, tietenkin. Ennen reissuun lähtöä teimme aamu- ja koiranpissatuslenkin majapaikkamme läheisyydessä olleeseen Muonion kirkkoon.

" Charles Bassin suunnittelemaa Muonion kirkkoa alettiin rakentamaan 1817 ja se vihittiin käyttöön 1822. Kellotorni rakennettiin peruskorjauksen yhteydessä 1883 ja sen suunnitteli Oulun lääninarkkitehti Frans Wilhelm Lüchow. Se on harvoja rakennuksia jotka säilyivät Lapin sodasta polttamatta." (lähde: Wikipedia ja Muonion kunnan sivut)



Poroja kirkon pihalla. Poroihin ei voinut olla törmäämättä.
 Seuraavat kuvat ovat Rajamaan retkeilykeskuksesta, Muonionaluksesta, Ruotsin puolelta. (kuvia piti hieman retusoida, kun jostain kumman syystä se kamera jäi aina pois matkasta :( )





Kilometrejähän kätköilyssä saa melko helposti ja rahaa jonkin verran kulumaan, mutta mikäpä harrastus ei ilmainen olisi. Tämä nyt mielestäni on kuitenkin halvimmasta päästä.

Ja Ruotsin jälkeen Äijäkoskelle. Äijäkoskella ollaan käyty ennenkin. Tai olemme yöpyneet Äijäkosken lomamökissä, joka sijaitsee aivan Äijäkosken välittömässä läheisyydessä. Nyt pyörähdimme vähän syvämmälle metsään ja mitä muutakaan kuin - kätköilemään. Näimme siellä paljon mustikoita, mutta nyt ei ollut sankot mukana ja aika oli - no, lomalla - muutenkin niin kortilla, joten emme jääneet niitä poimimaan. Harmittaa tosin, kun kovin paljon mustikkaa ei ole tänä kesänä näiltämain saatu. Muuta marjaa kylläkin. Ja mitäpä luulette, oliko se kamera mukana? Enkä ymmärrä miksi aina sen unehdutin johonkin. Kai se pieni kilpailuvietti nosti päätään ja oli mentävä juoksu jalkaa kätkölle, ennen kuin mieheni ehti. ;)










Vierailimme saman päivän iltana myös Harrinivan Huskytarhalla, josta seuraavaksi tulee oma postaus. Joko malttamattomana odotatte puutarha- ja kukkapostausta? Senkin lupaan ihan pian, koirapostauksen jälkeen. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥