Inkivääriluut eli Doggy Biscuits
7,5 dl vehnäjauhoja
3,5 dl grahamjauhoja
2,5 dl tummaa siirappia
2,5 dl vettä
1,5 dl kasviöljyä
2 tl kanelia
(4 rkl inkivääriä)
(1 tl neilikkaa)
1. Sekoita kaikki aineet kulhossa huolellisesti.
2. Kauli taikina jauhotetulla alustalla noin puoli senttiä paksuksi levyksi. Leikkaa taikinasta veitsellä tai piparkakkumuotilla haluamasi muotoisia keksejä esim. luunmuotoisia. Yhdistä reunoille jäänyt taikina ja kauli se uudelleen, kunnes kaikki taikina on käytetty.
3. Nostele keksit leivinpaperin päälle pellille. Paista 170 asteessa 30-35 minuuttia. Taikinasta tulee 60-70 keksiä.
Synttärilahjaksi herkkusuu sai Karlie -merkkisen aktivointilelun. Hermostuahan tuo meinas vain sen kanssa aluksi. Kärsivällisyys herkun nappaamiseksi ei meijän neidillä meinannut riittää. Hullua raapimista, ei ratkaisukykyä, mutta melko nopsaa se ne sieltä kaapimalla ja vöyhkäämällä sai napsittua. Intoa täynnä uuteen leluun löytyi kyllä, no mitäpä sitä ei herkkusuu herkun eteen tekisi, kaikkensa, kaiketi.
Mökkiviikonloppuna sankari pääsi myös kahlailemaan järveen, pian on kaikki jäät sulaneet. Kylmä vesi ei haitannut menoa.
Egolle sopivan kokoinen noutokeppi. |
"Pyrh, täällä on aivan liian märkää." |
"Joo, kiitos vain mulle riitti!" | ||
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥