maanantai 28. tammikuuta 2013

Viime viikon ja viikonlopun kuulumisia

Kovasti olen yrittänyt mietttiä, että mitä ja missä järjestyksessä tänne kirjottaisin.. Kevät, enkä vieläkään ostanut tulppaaneja, ne piristäisivät ja pidän niistä myös hyvin paljon. No, leipomisvimma nyt ainakin on iskenyt ja näyttää olevan monella muullakin. Fetakeittoa, nam, persikkapiirakkaa ja appelsiinitorttua.. Näistä haluan kertoa myös teille lisää ja ihan omissa postauksissa.

Ja eikä nyt taas sitten innosta oikein mikään.. Ainakaan siemenkuvastot. Siemeniä ei ole siis vieläkään tilattu eikä mitään kylvöjä tehty, tuskin kovin ihmeellisiä esikylvö/kasvatus juttuja tänä keväänä teenkään. Liekkö se sitten hieronnan syytä, jolla olen niskajumejani käytin aukaisemmassa. Vai ukkokullan joka tuumas yks ilta, että eihän meillä ole oikeaa puutarhaa.. :( Niin no ehkä minä vain leikin, että meillä on.. Osittain totta. En pidä itseäni mitenkään kovin hirmu hyvänä puutarhurina. No meillähän on kasvimaa, pari kukkapenkkiä, neliöitä puutarhassa on hyvin vähän. Miten sinä määrität mikä on puutarha?

Olen selaillut kuluvan viikon aikana matkailuesitteitä ja uusiakin tilasin. :) Jos innostuis kesällä johkin päin lähtemään ja nythän näyttää siltä, että ainakin sinne Pohjanmaalle ja joka tapauksessa sinne 7 sillan saaristo retkelle olisi kai tarkotus tulevana kesänä. Ja keväthanget houkuttelis hiihtämään ja mökkeilemään! :)

Tunturi-Ralli oli täällä meillä Lapissa menossa nyt viikonloppuna. Sitä olisin kuunnellut radiosta, ennen se kuului, nykyään näköjään ei. Ennen sitä tuli käytyä myös katsomassa. Kaikenmaailman "julkkikset" sinne veti paikalle. Ja olihan siinä aina oma tunnelma kun ralliautot kurvasivat kaupunkiin. Tiesi ainakin, että kevät oli tullut, ralliauton pärinä ja diesilin katku, heijastuivat aurinkonsäteissä. Muutoin ei tule kyllä rallia seurattua.

Vanha Tunturi-Ralli kuva vuodelta 2005.


 Tälläisen kivan talvipäivän hajatelman bongasin yks päivä facebookissa.
  
PAKKASRAJAT:

- 4° Kissa tahtoo samaan sänkyyn.
-15° Ranskalaiset autot eivät käynnisty.
-22° Amerikkalaiset autot eivät käynnisty. Ei tarkene luistella.
-24° Japanilaiset autot eivät käynnisty.
-29° Kissa tahtoo samaan pyjamaan.
-30° Mersut eivät käynnisty. Lappalainen kiroaa, potkaisee renkaaseen ja lähtee käynnistämään Ladaa.
-39° Elohopea jäätyy. Ei tarkene ajatella. Lappalaiset panevat paidan ylimmänkin napin kiinni.
-40° Auto tahtoo samaan sänkyyn. Lappalaiset panevat villapaidan päälle.
-268° Helium muuttuu nestemäiseksi.
-270° Helvetti jäätyy.
-273,15° Absoluuttinen nollapiste. Kaikki alkeishiukkasten liike lakkaa. Lappalaisetkin myöntävät, että jo vain alkhaa olla vähän vilphoista.


Kirpakoita kevät päiviä! 
<3 Pelaguu

Ps: vielä on tämä viikko aikaa osallistua arvontaan, kommentoimalla mitä tahansa postaustani!!

12 kommenttia:

  1. Hauska toi pakkasjuttu:) Täällä Pohjois-NOrjassa nyt -23 astetta. Pitää kohta laittaa villapaita päälle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa että tulit kommentoimaan. :) Täällä onneksi on pysytty ihan inhimillisissä pakkaslukemissa.

      Poista
  2. Jes.. että silleen pakkasen kanssa. Mulla onkin vain puoliksi lappilaiset sukujuuret, joten puen hieman aikaisemmin lämmintä päälle :)

    Voihan se puutarha olla ihan pienikin, joillakin se on vaikka parvekkeella. Minusta pienistä puutarhoista saa niin ihania että pois tiehensä. Yksi peittoamaton hyvä puoli pienessä on verrattuna isoon - sen hoitaminen ei vie niin paljon aikaa. Enemmän siis aikaa nautiskella puutarhastaan. Siis nokka pystyyn vain ja jotain kivaa sunnittelemaan ensi keväälle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavasta kommentista Heidi-maaria. Eiköhän tuota jotain keksi. :) Tälleen täällä pakkasen kans. Onneksi tänä talvena ei ole ollu vielä niin kovia pakkasia että ois tarvinu olla vinkkelit sisälläki ja takassa tuli.

      Poista
  3. Hai, puutarha voipi olla vaikka ruukussa, hyvä ois tietysti jos olis senverran länttiä mihin ruukut laittaa.
    Mun pakkasraja olis semmonen -10. Sitä enemmän ei kestäs, mut on pakko olla. Mieluimmin menisin kissan kanssa samaan sänkyyn ja välly päälle.

    VastaaPoista
  4. Heh, hee..lappalaiset tuntuvat olevan kovaa sakkia;) Mielestäni puutarha voi olla vaikkapa vain rivitalon takapiha. Itse miellän, että puutarhassa on jotain istutettua...vaikkapa ruukussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lappalaiset ovat kyllä. Oma hipiäni on liian arka kylmälle, hyppään vällyihin jo aiemmin. :)

      Lienee vielä paikallaan pikkutarkennus, lappalaiset ovat siis niitä aitoja oikeita saamelaisia, niitä jotka asuvat aivan tuolla käsivarressa ja päälaella Suomea. Me vähän alempana asuvat olemme lappilaisia. Monesti siis puhutellaan lappalaisiksi ja lappilaisiksi. Ja monesti myös meitä lappIlaisia puhutellaan virheellisesti lappalaisiksi. Yhden kirjaimen ero tekee paljon! Lappihan alkaa jota kuinkin Kemi-Tornio-Rovaniemi korkeudelta. Lappalaisia alkaa jo olla sitten Ivalo-Inarin yläpuolella. :) Näin lappIlaisen näkövinkkelistä.

      Poista
  5. Hauska tuo teidän mittarinne :)
    Mun mielestä puutarha voi olla vaikka neliön kokoinen ruukkupuutarha tai parveke, ei ne neliöt vaan se tunnelma. Ja ylöspäin on aina tilaa rakentaa vaikka hyllyllä tai tikapuilla johon kiinnittää amppelita.
    Tuo ralli on tuttu minullekkin (paikan päällä en tosin ole käynyt), paras ystäväni oli muuten kartturina tämän vuoden voittaja autossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, täytyy olla vain kekseliäs pikkupuutarhassa. :) Pitäisikö tässä kohtaa siis onnitella, onneksi olkoon ystävällesi ja rallin voittaja paritsalle voitosta! :)

      Poista
  6. Que ganas tengo de disfrutar de la nieve,aqui todo el año es primavera...
    Saludos http://fotosbermaxo.blogspot.com.es/

    VastaaPoista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥