keskiviikko 22. elokuuta 2012

Suihkulähdeallas ja vesiaiheet puutarhassa


Kaivan kaapin kätköistä, pölyttyneen ja lähes raihnaisen opuksen, päättötyöni.. Siinähän alkaa olla jo vanhan tuoksua, ajattelen. Sivulehdetkin alkavat muuttua jo vähitellen ruskeiksi. Kahvi tahroja, pullan muruja, lasten söherryksiä.. Ei, en minä nyt vielä niin vanha ole. Ei, eikä minulla ole lapsia. Ja ei, en juo kahvia. Se vain tuo aika rientää ja tuntuu, että mikään ei silti muutu. Ei, eikä koira ole syönyt tai repinyt päättötyötäni. Hyvässä tallessa on, jaettavaksi se nyt teidän kanssa, ohjeiden kera. :)

Ajattelinpas taas vähän verestää vanhoja muistoja ja samallahan sitä itellekin muistuu mieleen miten tehdään vesiallas. Vaikka toki sen vielä muistan ja tämän tekemisen jälkeen opin paljon mitä kannattaa tehdä toisin. :)

Eli, tein päättötyönä, opiskellessani puutarhuriksi, kotikonnuilleni suihkulähdealtaan. Ja toki siitä on jo vuosia. :) Mutta nyt voin jakaa sen oppimani tiedon myös teille täällä. Miten allas tehdään ja mitä on hyvä ottaa huomioon allasta rakentaessa.


Yleistä vesiaiheista

Vesiaiheita on monenlaisia. Löytyy niin pienenpää kuin isompaakin. On puroa, lampea jne. Minun suunnittelema vesiaihe on tavallinen, helppo "aloittelijan" vesiallas, johon ei tullut puroja yms.
Vesiaiheet puutarhassa yleistyivät 2000 luvulla. Ja silloin kun minä tein vesiaiheen, ovat ne sen jälkeen yleistyneet huomattavasti. Netistäkin löytyy aiheesta jo paljon enemmän tietoa kuin silloin. Silloin se oli kasva trendi.

Suunnittele huolella

Mieti aluksi altaan koko, mittasuhteet, muoto, sijainti ja suhde puutarhaan sekä taloon. Hankitaanko valmis allas vai tehdäänkö itse. Mieti myös tekniikkaa; kuten sähkö- ja vesijohtojen sijoitus. Virtalähde on hyvä olla lähellä, näin vältytään pitkiltä kaapelivedoilta. Selvitä myös missä kulkevat salaojat sekä vesi- ja viemäriputket. Näiden päälle ei ole suositeltavaa allasta sijoittaa.
Allasta ei kannata sijoittaa varjoon ja se kannattaa rakentaa riittävän suureksi. Näin helpotetaan hoitotöitä.
Voimakkaat ja kylmät tuulet sen sijaan ovat haitaksi kasvillisuudelle. On hyvä jättää riittävästi tilaa altaan ja puutarhan muiden osien välille. Huomio myös altaan puhdistustyöt altaan sijoittelussa. Vesiallas on yksi  puutarhan, ellei jo jopa isoin katseenvangitsija, mieti siis tarkoin suhdetta rakennuksiin ja oleskelutiloihin ja sijoita allas hyvään näköyhteyteen suhteessa rakennuksiin. Näin voit nauttia vesiaiheesta joka suunnalta, eikä se jää minkään varjoon. Se on puutarhan keskipiste.
Mieti myös kasvillisuus tarkoin. Vesiaiheen äärelle sopivat kostean paikan kasvit. Kaikki kasvit eivät viihdy vesiaiheiden läheisyydessä.

Rautakaupoissa on saatavilla niin valmisaltaita kuin allasmuoviakin. Allasmuovista saat yksilöllisen kokonaisuuden ja oman näköisen. Valitsimme allasmuovin sen huolettomuuden vuoksi. Ja se antaa vapauden suunnitella. Muovia olisi hyvä käyttää myös suurissa altaissa. Allasmuoveja löytyy eri vahvuisia, eri käyttötarkoitukseen sopivia ja varmasti tänä päivänä niitä on vielä enemmän saatavilla. Käytimme 0,8 mm vahvuista muovia (3,0 x 4,5 m). Ylimääräinen osa jätetään kukkapenkin alle, sitä ei leikata pois, mahdollisen routimisen varalta.

Vesialtaaseen voit sijoittaa myös suihkulähteen mikä on toivottavaa. Allaspumput ovat puutarhan sydän. Suihkulähteet elävöittävät puutarhan. Ne ovat paitsi kauniita mutta myös erittäin tehokkaita altaan veden hapettajia.
Vesiaiheet muodostavat oman, eliöistä ja kasveista muodostuvan elinyhteisön, jossa kaikkien tulee olla tasapainossa keskenään. Huolellinen hoito ympäri vuoden on tärkeää. Talvella tosin, lumipeite peittää sen alleen ja silloin ei tarvitse tehdä hoito-töitä.
Leväkasvustot ovat pienten altaiden ongelma. Vaikka allaspumput suodattavat vettä ja kierrättävät silti altaaseen kasvaa levää ja se on puhdistettava säännöllisesti. Altaisiin on olemassa kaupasta saatavia puhdistusaineita. Mutta myös kotikonstein puhdistaminen onnistuu laimennetulla etikalla.

Allasmuovista rakentaminen vaiheittain

Huomio ensimmäisessä vaiheessa altaan syvyys ennen kuin alat kaivaa. Altaan syvin kohta oli 30 cm, johon suihkulähde sijoitettiin. Huomio myös pumpun koko suhteessa muuhun altaaseen.
Nurmikko poistetaan letkun muodostamalta alueelta.

Allasmuovin mitat merkitään narulla ja sen sisälle altaan ulkoreunat esim. vesiletkun avulla. Vesiletkun avulla voit suunnittella ja pyöritellä muotoa. Tässä ei ollut mitään sen kummempaa suunnitelmaa muodosta.


Allas kaivettiin portaittain syveneväksi. Pohjana vanha pelto ja savimaa. Haastetta siis riitti. Maan kaltevuus meinasi olla yksi ongelma. Mutta se korjaantui kuin itsestään.
Kaiva allas loivasti syveneväksi.  Loivasti viettävät reunat kestävät suoraa reunaa paremmin jään paineen talvisaikaan. Portaat elävöittävät allasta.

Pohjustaminen. Tässä tekemässäni altaassa ei ole loivasti viettävät reunat. Kun tekijöitä on monta ja auttavia käsiä.. voi tulla tietokatkoksia. :)
 Pohjustaminen

Poista terävät kivet ja juurakot, jotka voivat vahingoittaa allasmuovia. Tasoita pohja.  Pohja ja tasot peitetään noin 10 sentillä hienoa hiekkaa tai suodatinkangaalla, jolloin myös reunat peittyvät. Ne pidentävät muovin käyttöikää. Ensimmäisestä kuvasta näkee kuinka lähellä talo oikeastaan on. Sähköjohdon vetäminen kävi ongelmitta. Suihkulähteen sähköjohto vedettiin muovin päältä. Nurmikkoa poistettiin lapiolla sähköjohdon leveydeltä koko matkalta ja johto saatiin sinne piiloon. Talveksi suihkulähde poistetaan.
Joskus allas voi vaatia salaojitusta tai putkistoja veden poistamiseen jne. Mutta niitä tässä ei tehty. Vesi poistetaan puhdistuksen yhteydessä käsin sankolla ja samalla siitä saa kukille kasteluvettä.


Levitä allasmuovi löysästi kuoppaan. Muovin tulisi ulottua 30-50 cm reunojen yli. Laske allas lähes melkein täyteen ja anna muovin asettua muutama tunti. Vesi painaa muovin oikeaan muotoonsa. Ja lopuksi testattiin myös suihkulähde.

Aseta valikoimasi kivet altaalle. Tähän käytettiin omasta takaa luonnonkiviä. Säilyttää luonnollisuuden ja tasapainon. Kivet peittävät myös näkyvää muovia. Pese kivet, ettei altaaseen mene ylimääräistä roskaa ja hiekkaa, mikäli ne eivät ole puhtaita.

Kukkapenkin tekoa.
Kukiksi valikoituivat lehtien muotojen ja värien kanssa yhteensopivat kasvit. Vesialtaan äärelle sopivat rehevät, kostean paikan kasvit. Altaalle istutettiin keltaista keltapäivänliljaa, sinistä siperiankurjenmiekkaa, keltareunakuunliljaa, punaista tarhapäivänliljaa ja saniaisia. Sekä kieloa, ruusuja ja jaloangervoa. Myöhemmin kuunliljat on siirretty pois, ne eivät viihtyneet altaalla. Tämän kokoiseen kukkapenkiin meni n. viisi säkkiä multaa.

Valmis allas.
Pohdiskelin tässä, että varmaan sellaisen puron rakentaminen olisi varmasti vielä haasteellisempaa. Ja jos vesi tulisi siihen jostain muualta, kuin että se laskettaisiin käsin. Olisihan siinä haastetta, mutta mielenkiintoinen projekti olisi sekin. Kustannuslaskennassa tämän altaan hinnaksi silloin tuli, ilman kasveja, 170 €.

 Katkelmia päättötyöstäni Suihkulähdealtaan toteutus omakotitalon pihaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥