perjantai 20. huhtikuuta 2012

Kesä ruukussa..

Kyllä se nyt näyttää siltä, että kesää on vain näissä istuttamissani miljoonakellon ja päärynämelonin taimissa. Vielä odottelen mesimarjan taimia tuleviksi, jos sitä ennen ehtisin sen unelmieni (tai alkua sille..) kasvihuoneen ostaa.
Kevätkin on monien lumikinosten takana. Siitäpä syystä ihmiset eivät ole pohjoisessa heränneet tai innostuneet vielä puutarhan laittoon.

Tuntuu kuitenkin, että olen myöhässä näiden kasvien istuttamisien kanssa. Kalenterin mukaan kohta on jo toukokuu ja katson ulos ikkunasta näkyy vain lunta, lunta ja lunta. Ja kuitenkin se kevät on jo niin lähellä. Nyt paistaa myös aurinko, huomiseksi lupasi sadetta, onko sitten lunta vai tikku-ukkoja, tiiä siitä vielä.

Toivotaan, että saan nämä kasvamaan ja saadaan niistä herkullista satoa. Sitä odotellessa.


 Helmikuussa oli vielä kovin talvista. Ja rakas koiramme, Roosa. :)


Ja selvennyksen vuoksi, näitä en tilannut Pihakutsuilta. :)



Luulen että tulivat liian isoihin ruukkuihin, kun koko suositus oli 6-8cm. Mutta pienenpiäkään ei ollut.

 

Blumat -kastelijat täydessä toiminnassaan ja työn touhussa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥