maanantai 23. huhtikuuta 2012

Haaveilua..

Haaveilen kesästä, haaveilen keväästä.. Haaveilen omasta pihasta, haaveilen kasvihuoneesta.

Katselin viikonloppuna Edenin Pihaklubi -ohjelmaa ja kyllä siitä taas alkoi haaveilu kesästä ja ajatuksesta, että joskus minullakin on tuollainen kasvihuone, minne saa tuolit ja pöydän.
Aivan ihania puutarhoja!! Katso linkistä haaveideni kasvihuoneesta.

Eden pihaklubi

Toinen suosikkiohjelmani on Huvila ja Huussi.
Huvilassa ja Huussissa "tuunaillaan" kesämökkejä, jos jonkinlaisia. Ohjelma starttaa toukokuussa, sitä täytyy vielä tovi odottaa.

Ehkä minullakin on sitten joskus tuollainen huvila ja huussi.

Jatkan haaveilua.. Haaveilen itsetehdystä sushista, joskus haluaisin testata ja tehdä sitä itse.
Ja juuri sopivasti radiosta soi "Over the rainbow..".

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Kesä ruukussa..

Kyllä se nyt näyttää siltä, että kesää on vain näissä istuttamissani miljoonakellon ja päärynämelonin taimissa. Vielä odottelen mesimarjan taimia tuleviksi, jos sitä ennen ehtisin sen unelmieni (tai alkua sille..) kasvihuoneen ostaa.
Kevätkin on monien lumikinosten takana. Siitäpä syystä ihmiset eivät ole pohjoisessa heränneet tai innostuneet vielä puutarhan laittoon.

Tuntuu kuitenkin, että olen myöhässä näiden kasvien istuttamisien kanssa. Kalenterin mukaan kohta on jo toukokuu ja katson ulos ikkunasta näkyy vain lunta, lunta ja lunta. Ja kuitenkin se kevät on jo niin lähellä. Nyt paistaa myös aurinko, huomiseksi lupasi sadetta, onko sitten lunta vai tikku-ukkoja, tiiä siitä vielä.

Toivotaan, että saan nämä kasvamaan ja saadaan niistä herkullista satoa. Sitä odotellessa.


 Helmikuussa oli vielä kovin talvista. Ja rakas koiramme, Roosa. :)


Ja selvennyksen vuoksi, näitä en tilannut Pihakutsuilta. :)



Luulen että tulivat liian isoihin ruukkuihin, kun koko suositus oli 6-8cm. Mutta pienenpiäkään ei ollut.

 

Blumat -kastelijat täydessä toiminnassaan ja työn touhussa.




4 vuodenaikaa

Nyt se saapui! Kausiherkkuja omasta pihasta -kirja. Herkullinen kirja täynnä herkullisia kuvia ja ohjeita. Kirjan ohjeissa on käytetty puutarhasta saatavia antimia. Ohjeet onkin lähiruokaa parhaimmillaan.
Kausiherkkuja omasta pihasta -kirjan on kirjoittanut kotitalousopettaja, puutarha harrastukseen hurahtanut Heli Kajo. Kirja on jaoiteltu 4 vuodenaikaan. Kevät, kesä, syksy ja talvi. Jokaiselle vuodenajalle omat herkulliset ohjeet. Ohjeita löytyy niin lämmittäviin keittoihin kuin leipomisen ihanuuksiin. Ohjeita myös gluteenittomille.
Ihania, ihania, herkkuja täynnä koko kirja!

Kuvia kirjasta:



keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Aika ostaa, istuttaa ja kylvää..

Kevät. Alkaa multasormienkin sormet syyhyämään kukkapenkkiin, kunhan takatalvesta selvitään. Sillä välin, kun me täällä pohjoisessa odotamme kesän tuloa ja oikein tosissaan pääsee mylläämään, niin on aika ajatella mitä kasveja puutarhaani laittaisin. Juuri nythän on aika tehdä kylvökset tulevaa kesää varten.

Poiminkin muutamia hittituotteita, uutuuksia valikoimastamme Pihakutsuilta. Joita voit tilata ja haaveilla jo tulevasta puutarhakesästä. Olettehan varmaan kuulleetkin, hittituote makeuttajasta Steviasta. Steviaa pääset kasvattamaan nyt ihan itse omalla ikkunalaudalla.

Stevia – makeutta ja kauneutta

Stevia on ruohokasvi, jonka  lehtiuutteesta valmistettujen  stevioliglykosidien käytön EU hyväksyi makeuttajaksi viime vuonna. Rehevän lehdistön ansiosta stevia on myös kaunis koristekasvi. Steviaa voi kasvattaa sekä avomaalla että ruukussa. Se viihtyy aurinkoisella kasvupaikalla normaalissa, läpäisevässä puutarhamullassa tasaisessa kosteudessa. Kasvin voi talvettaa sisätiloissa viileässä ja valoisassa paikassa. www.nettiet.fi

Kuolemattomien yrtti - 'Jiagulan'

Kiinalaiset käyttävät tätä kuulua terveyskasvia lääkinnällisessä tarkoituksessa.
'Gynostemma jiagulan' väitetään alentavan kolesterolia ja korkeaa verenpainetta. Sillä uskotaan olevan myös vastustuskykyä ja aineenvaihduntaa lisääviä vaikutuksia.
Kasvatus esim. amppelissa, jossa se on kaunis vehreä köynnös tai maassa, jossa se myös talvehtii hyvin. Leviää varsirönsyillä.
Käyttö:Nuoria lehtiä syödään sellaisenaan tai haudutetaan teeksi, sopiva kerta-annos on parikolme lehteä www.tuomiojantarha.fi

Yrteistä kuvastoon on koottu helppoja, valmiita pakettikokonaisuuksia. Stevia ja Kuolemattomien yrtti kuuluvat Erikoisyrttivalikoima -pakettiin ja sen hinta on 25,00 €.

Yrtit tulevat Paloniemen taimistolta, Suonenjoelta, jossa ne on kasvatettu. Alkuperämaa Israel.


Kasvata oma Hilla -maa tai Mesimarja -pensas takapihallasi.
Nyt se on mahdollista! Hillaa - todellakin, ei tarvitse enää nähdä paljoakaan vaivaa saadakseen hillaa helposti pakkaseen. Kaikki marjat ovat kotimaisia ja ne tulevat Peuraniemen taimistolta, Kajaanista.
Hilla vaatii kostean ja happamaan maan kasvaakseen. Satoa saat 2-3 vuoden kuluttua. Pihakutsujen paketissa tulee 6kpl/kenno (10 tainta/m2). Hintaan 37,50 €.
Kannattaa katsoa tarkemmat viljelyohjeet:  http://peuraniementaimitarha.fi/2011/tuotteet/lakka/viljelyohjeet.html

Mesimarja - marjova maanpeitekasvi
Haluatko maiskutella kukkapenkistä herkkuja suuhun? Mesimarjallahan se onnistuu. Ja kuten Peuraniemen taimitarhan nettisivuillakin kehaistaan, on se marjojemme aatelia.

Euroopan hienomakuisimmaksi marjaksi sanotun mesimarjan kesyttämisestä puutarhakasviksi on saatu uusia, rohkaisevia tuloksia. Mesimarjan ihanaa aromikasta makua ei enää tarvitse vain muistella, sillä sen viljelyä voi kokeilla omassa puutarhassaan marjapensaiden tai omenapuiden varjossa kosteutta pidättävässä maassa. www.peuraniemi.fi

Mesimarja tulee 6kpl kennoissa. 33,90 €

Olen jopa muuten minäkin tainnut nähdä täällä meillä lähimetsässä kauniita vaaleanpunaisia kukkia. Ja satuinpas tilata päräyttämään mesimarja -amppelin takapihalle.
Amppelikasvina on kuulemma kiitollinen kasvi ja ilmavassa paikassa ei homeet vaivaa.

 Lisää yrttien käytöstä ja ruoan laitosta uuden uutukaisessa "Kausiherkkuja omasta pihasta" - kirjassa. HUOM! HUOM! Minun kautta saat sen ilman postikuluja, lehtitilauksen yhteydessä. :)
 http://omapiha.info/tilaa/kirja_kausiherkkuja/


Herkullista ja terveellistä syötävää ja kaunista katseltavaa. Tilaa taimet nyt, ja nauti kesällä!
Että, ei muuta kuin trendikasveja kasvattelemaan omalla ikkunalaudalla!